Ravivihjeet

Uusimmat ravivihjeemme

Mikkeli 18.9.

Mikkelin St. Michel -viikonvaihteen jättipotti tuoreessa muistissa. Tänään ei vastaavaan tilitykseen pystytä, mutta hyvät peliravit on tänäänkin. T5-peliin kaksi kivijalkaa, toinen näistä tykkivarma...

FIN:
Mikkeli on pitkästä aikaa ravi-illan pääosissa. Tuoreessa muistissa on vielä mahtava St. Michel -viikonvaihde. Se päättyi aivan huikeasti Hierro Bokon voittoon ja samassa tilitimme asiakkaidemme kanssa T75-pelistä hulppeasti => 16.7. MIKKELISTÄ T7-JÄTTIPOTTI 19 778 €!!! (kuva) Hierro Boko (9 %) tykkivarma arviolla 20 %!!!
Tänään ei välttämättä ihan samanlaiseen pystytä, mutta hyvät peliravit on tänäänkin.
Illan T5-pelissä käytämme kahta läpivarmaa. Toinen näistä on herkullisen alipelattu tapaus, vaikka juoksunkulkukin lienee sille suosiollinen. Kapeaan kuittiin löytyy kolmaskin maistuva piikki. Tämäkään ei kerää riittävästi peliosuutta. On siis hyvä paikka avata viikko mukavalla tilipäivällä.

Duossa vedetään aggressiivisen kapeasti.
Molemmat troikatkin ovat pelin paikkoja. Varsinkin toisessa troikassa on hieno peli-idea, jota kierrätämme kahdella ylärivillä.


12.9. Marier Mili (24 %, arvio 30 %) Lappeen tykkivarma
4.9. Seinäjoen duo toi nousua
30.8. Trouble Leader (27 %) Rovaniemen tykkirasti arviolla 40 % + troikilla tiliä
28.8. Oulusta 51-kertoiminen duo kiinni, Crossfire Selene (216) tipsinä
22.8. Teivon T5-pelistä 221,42 €
16.8. Rivercapes Royal (6 %) Vermon tipsinä, 343-kertoiminen troikka kiinni, 45-kertoiminen duo sisään ja nelkusta 251,14 €.
15.8. Kaustisen T5-pelistä 277,19 €! Blackpearls Maya (29 %) näkemysvarmana
9.8. Vermon varmamme Ajatustenlukija hyvä kakkonen, Indy Journey (32) toi troikasta nousua
8.8. Crossfire Selene (64) ja Archibald (62) toivat Kuopiosta tiliä
16.7. MIKKELISTÄ T7-JÄTTIPOTTI 19 778 €!!! (kuva) Hierro Boko (9 %) tykkivarma arviolla 20 %!!!

SWE:
Vihjaamme Ruotsin kohteisiin valikoiden. Pääpaino on urheilullisesti ja pelillisesti parhaissa raveissa, toki T75- ja jackpot-kierrokset huomioiden. Ajankohtaista lisätietoa saat nettisivuiltamme.


Tee Sinäkin voittajan valinta – klikkaa vihjeet Voittolinjalta!

Paikan päältä Mikkelistä saat ammattilaisten lämmitysraportit. Kaupan päälle.


Voit ostaa vihjeemme puhelinpalvelujen lisäksi myös nettipalvelustamme tai Ravimaailman kautta. Huomaa, että rahanarvoiset lisäedut, lämmityspalvelun / Live-vedot / kimppapelit / jne. viime hetken tekstari-infot, saat vain puhelin- tai oman nettipalvelumme asiakkaana. Puhelinpalvelut toimivat määrätyissä Suomen raveissa.

18.09.2023
2
Jyväskylä 26.7.

Seuraavat vihjeet Jyväskylän kunkkariperjantaille

Mikkeli 14.7.

Viime vuoden St. Michel -sunnuntaina mahtavaa menestystä => T7-JÄTTIPOTTI 19 778 €, vain 9 % pelattu Hierro Boko varmana. Tämän vuoden St. Michel-sunnuntaina tilin hakuun mehukkaan näkemyspiikin avulla + T4 + duo + viisi troikkaa + kolme pelikohdetta + lämmityksiä

Mikkeli 13.7.

St Michel-viikonvaihde käyntiin. Viime vuodelta mahtavat muistot = T7-JÄTTIPOTTI 19 778 €. Lauantain jackpot-kierroksella tilin hakuun maistuvan läpivarman ja huimien tipsihevosten avulla.

Pori 12.7.

Oulun T5-pelistä 271,57 € + päivän duostakin tilitettiin. Porissa jatketaan harjaamista. T5-peliin huima 10 pinnan näkemyspiikki pikkulappuun + kierroksen kuumin suosikki saa maukkaan ideakaverin kylkeensä...

Oulu 11.7.

Oulun T5-kierrokselle muikea vastavarma kansan kuumalle suosikille. Isoimmat pelipohjat varmistetaan + duo ja troikka maistuvat.

Turku 10.7.

Needle em (107) Tornion tärppi. Muhkeat lunastukset kaksareilla. Turussakin pitkä liuta tipsilistalaisia. T65:seen raju alle 10 pinnan näkemysvarma + toisessa kuitissa vahva vastapeli suuresta suosikista

Tornio 9.7.

Tornion T5-kierrokselle rohkea näkemysvarma tasaisesta kohteesta. On jäämässä roimasti alipelatuksi, aivan kuten Kurri Jari Boko Kaustisella. Myös muissa kohteissa maksavia tärppihevosia.

Lappee 8.7.

Kurri Jari Boko (24 %, arvio 34 %) Kaustisen T75-tykkivarma. Lappeen ISO Vitosessa rajut ratkaisut. Tasainen kohde kahdella maksavalla tipsimerkillä + myös muissa kohteissa useita pommihakuja

Kaustinen 6.7.

Kaustisen T75-kierrokselle jättiedullinen ja huikean maistuva näkemysvarma, tuoreet kuulumisetkin erittäin positiiviset. Huippuhyvää vedettävää muissakin pelimuodoissa.

Kaustinen 5.7.

Kaustisen kaksipäiväiset käyntiin. Weikko varmaksi + tarjolla toinenkin tykkivarma T65-kierrokselle + yhdessä kohteessa pelaamaton tärppi muutaman perusmerkin kylkeen + T4 , duo, troikka, kaksi pelikohdetta...

Joensuu 4.7.

Vermosta T6-tili 2342,76 €! (kuva) Pirttilän Olga (8 %) tipsi kahteen merkkiin + pelikohteena. Osa voitoista reissuun Joensuun kisoihin. T5-peliin raju vastavarma ylikuumalle suosikille + kaksi troikkaa + kaksi pelikohdetta kaksaribonuskohteisiin

Vermo 3.7.

Vermon T6-jackpot -kierroksella ison kalan hakuun. Mehukkaat ideamerkit kiertoon. Kahdessa kuitissa huima näkemysvarma + yhdessä lapussa tasainen kohde kahdella alle 10 pinnan tipsimerkillä.

Teivo 2.7.

Ramsgate (31 %) Kajaanin ISO Vitosen näkemysvarma + Hamilton D am toi kaksareilla muhkean lunastuksen. Teivon T5:sessa rohkea näkemys kierroksen kiharaisimpaan kohteeseen, lapulle vain maksavat ideamerkit + troikat + päivän pelikohde + arvokkaat lämmitysraportit

Kajaani 1.7.

Kajaanin ISO Vitosen pelijakauma huiman vinoutunut. Tarjolla kaksi mehukasta ideavarmaa, toinen läpivarmaksi ja toinen apuvarmaksi. Suur-Hollola sunnuntain kolmesta pelikohteesta Dorea Frido (61) ja Extrema sisään + kaksi troikkaa kiinni.

Lahti 30.6.

Suur-Hollola lauantain nelkusta 2832,82 € + T75-pelistä kuutosilla ja viitosilla 264,03 €. Sahara Vision (6 %) päivän näkemyshevonen. Sunnuntaina jatketaan harjaamista. T7-jackpot -laput kahden maistuvan läpivarman päälle + useita maksavan mehukkaita tipsejä

Lahti 29.6.

Suur-Hollola -karnevaalit käyntiin. T75-peliin herkullinen näkemysvarma + rankka näkemyskohde kahdella maksavalla tipsimerkillä, prosentit kymmenen tai alle + loistavaa vedettävää muissakin pelimuodoissa + arvokkaat lämmitysraportit

Lahti 28.6.

Oulun T5-pelistä 110,42 € vain 19,20 € lapulla + täytelähdön tykki-idea Mozart Match (50) sisään. Suur-Hollola etkojen T5-peliin huima vastavarma ylikuumalle suosikille + kolme troikkaa + pelikohde = taskut täyteen kahisevaa

Oulu 27.6.

Landen Vinkka (23 %) Porin pitävä T65-näkemysvarma + kaksareilla tiliä. Oulun T5-kierroksella raju näkemys yhdessä kohteessa. Lapulle vain kaksi herkullista tipsihevosta. Ylipelattu suosikki kansalle + troikka, 2 pelikohdetta, lämmitykset...

Pori 26.6.

Kaustisen varmat Tervarin Toivo (13 %) ja Karlas (28 %). Porissakin rajut ideapiikit. Kaksi T65-läpivarmaa ja kummatkaan eivät ole kohteensa suosikkeja. Ison tilin hakuun + maistuvat T4, duo, troikka, pelikohteet ja paikanpäältä vielä arvokkaat lämmitystipsit...

Kaustinen 25.6.

Wiliam Way (27 %) ja Tangen Ove (30 %) Härmän pitävät kiertovarmat. Kaustisen T5-kierrokselle mehukkaan alipelattu näkemysvarma. Viimeistelyt sujuneet mallikkaasti ja treenari lähtee luottavaisena starttiin + rohkea apuvarma kapeaan kuittiin, tästäkin positiiviset treenitiedot...

Härmä 22.6.

Härmän lauantain juhannuspäivän T75-kierrokselle kolme loistavaa kiertovarmaa + yksi pankki. Vähintään yhden kiertovarman pitää hoidella homma himaan. Etua on paljon puolellamme + maistuvaa vedettävää muissakin pelimuodoissa.

Lappee 20.6.

Lappeen T5-kierrokselle mehukkaan alipelattu näkemysvarma, juoksunkulku suosii ja treenarikin toiveikas. Viimeistelyt sujuneet mallikkaasti. Juhannusrahat Lappeesta!?

Vermo 19.6.

Vermossa huima pelipäivä! T65-kierrokselle rajua näkemystä, kaksi kovaa kiertovarmaa ja toisen näistä peliosuus alle kymmenen pinnaa + yhden kohteen ylikuuma suosikki jätetään kansalle + T4, duo, troikat, pelikohteet, lämmitykset jne...

Teivo 18.6.

Espadrillos (21 %) Tornion ISO Vitosen mehukas ideavarma. Teivossakin rohkeita näkemyksiä. Toiseen T5-lappuun 10 pinnan ideapiikki ja toiseen kuittiin kaksi maksavaa tärppiä yhteen kohteeseen. Näillä tipseillä rillataan juhannuksen jälkeen pitkään...

Tornio 17.6.

Juhannusviikko käynnistyy Tornion makoisilla peliraveilla. Isovitoseen huima vastavarma kansan ylikuumalle suosikille + useita muitakin maksavia tipsimerkkejä tarjolla + kaksi troikkaa ja kaksi pelikohdetta

Kouvola 15.6.

Viikon kohokohta on käsillä, Kouvolan Kymi GP-karkelot. T75-pelissä mehukas varmavalinta, joka ei ole kierroksen kuumimpia suosikkeja + voimakas kannanotto tasaisimpaan kohteeseen, lapulle kolme ideahakua + T4 + 2 troikkaa + 2 pelikohdetta + paikan päältä arvokkaat lämmitystipsit...

Kouvola 14.6.

Kouvolan Kymi GP -etkoilta isot tilit taskuun. Tarjolla kaksi huimaa tipsihevosta. Toinen jää T5-näkemysvarmaksi rajusti alipelattuna ja toinenkin tärppi saa ison roolin peleissä...

Kajaani 13.6.

Her Cash (2 %) Vermon T65-kierroksen huima pommihaku + Thai Greenwich (18 %) näkemysvarma. Kajaanissa uudet petsit pesään. T5-kierroksella kaksi mehukasta kiertovarmaa ja toinen näistä 10 pinnan tärppi + duo + kaksi troikkaa + suora pari...

Vermo 12.6.

Phantom Opera (19 %) Teivon T5-varma ja viikko sitten Vermossa Luosalan Taisto (15 %) huima näkemysvarma. Tämän illan T6-jackpot -kierroksellekin vahvoja kannanottoja, mm. toiseen lappuun mehukas näkemysvarma + useita jytkymerkkejä...

Teivo 11.6.

Teivossa huima peli-ilta. T5-kierrokselle kolme kovaa näkemysvarmaa. Vähintään kahden näistä pitää voittaa, prosentit 10, 10 ja 20. Rajua etua puolellamme + illalla vielä ilmaiseksi lämppärit kännykkään

Forssa 10.6.

Forssan ISO T5-kierroksella 40 000 € jackpot. T5-rivit huiman näkemysvarman kautta. Treenarikin toiveikas ja lähtee pärjäämään + ylikuumille suosikeille löytyy hunajaisen edullisia tipsihevosia kylkeen...

Oulu 8.6.

Oulun T75-jackpot -kierroksella painavat petsit pesään. Huimia tipsejä ja pelaamattomia pommeja. Näitä ripotellaan ylikuumien suosikkien kylkeen + vahva luotto läpivarmaan + kolme troikkaa, T4, pelikohde, lämppärit...

Lahti 7.6.

Jokimaan T5 maistuvan edullisella läpivarmalla. Kansan suurille suosikeille pari jalkaa. Herkullisen maksavat tipsihevoset nostoina.

Seinäjoki 6.6.

Vermossa tilipäivä! Luosalan Taisto (15 %, arvio 28 %) huima T65-varma. Viitosilla 232,42 € + kaikki pelikohteet sisään + toinen bonustroikista. Seinäjoella jatketaan harjaamista. Kahdessa T5-kohteessa rohkeasti näkemystä. Suosikit ulos ja tilalle maksavia tipsimerkkejä

Vermo 5.6.

Lamar Web (150) Porin päivän duon jäätävä piikkihevonen. Duosta huima tili rajulla ylikertoimella. Vermossa jatketaan harjaamista. LOISTAVA T65-kierros. Tarjolla kaksi huimaa näkemysvarmaa, joista vähintään toisen pitää voittaa. Myös bonustroikkiin vahva isku.

Pori 4.6.

Porin T5-kierrokselle herkullinen ideavarma tasaisesta kohteesta + apuvarmaksi kohteen maistuva suosikki + duo liki pelaamattoman tipsin kautta + kahdessa troikassa maukkaat näkemyshevoset + lisää tärppejä Porin lämmitysraporteista...

Kouvola 3.6.

Alkuvuoden kaksareiden palautus 120,6 %. Kouvolan IsoVitoseen muikea vastavarma kansan väärälle suosikille, Condor Barille ideakaveri kylkeen + hyviä tipsejä ja maksavia pommeja tarjolla...

Kajaani 1.6.

Turun tykki-ideat Goodygoodytwoshoes (21 %) ja Readly Eagle (15 %) voittoihin, I Am A Queen hyvä kakkonen. Kajaanissa jatketaan harjausta. Hulppean edullinen T75-näkemysvarma tarjolla. Talleilta vakuutettiin hevosen kilpailevan Kajaanissa huippuiskussa!

Turku 31.5.

Turun T5-kierroksella kolmessa kohteessa kovat keinot käyttöön: Kaksi kiertovarmaa + yksi kohde kahdella tipsimerkillä. Vähintään kaksi kolmesta pitää tulla sisään = tuntuva tilitys toukokoon loppuun...

Joensuu 30.5.

Joensuun T5-kierrokselle tykkivarma, rajusti alipelattu tukipilari + kaksi kovaa kiertovarmaa, joista toinen alle 10 pinnan tärppi + Cupidolle jokunen kaveri + duo ja kolme troikkaa

Vermo 29.5.

Vermon T65-kierroksella vahva kannanoton paikka tasaiseen kohteeseen, lapulle vain kaksi maksavaa tärppihevosta, suosikit luiskaan. Reipasta etua puolellamme. Paperirahaa on tiedossa troikistakin, jos näkemyshevosemme saadaan onnistumaan + T4 + päivän pelikohde + lämmitykset

Teivo 28.5.

Solvallan lauantain T75-pelistä 5157,50 €!!! Crown Wise As (14 %) huima näkemysvarma! (katso kuva). Teivossa jatketaan siitä mihin Solvallassa jäätiin. T5-laput mehukkaalla varmaidealla + apuvarmaksi hieno vastavalinta kuumalle suosikille + avauskohteen varsalupaus saa muutaman kaverin...

Solvalla 26.5.

Solvallan lauantain T75-pelistä 5157,50 €!!! Crown Wise As (14 %) huima näkemysvarma! Solvallan sunnuntain T75-kierrokselle yhtä raju näkemysvarma, peliosuus 10 pinnaa, oma arvio 25 %! Neljä huikeaa pelikohdetta: Elitloppet-karsintoihin, Elitkampeniin, sekä päivän tykki-ideaan + T5 + duo + kolme troikkaa

Solvalla 25.5.

Solvallan lauantain T75-peliin mehukas kymmenen pinnan näkemysvarma + T5-pelissä tasataan riskiä + nelkku ideavarman päälle + viisi mahtavaa pelikohdetta kaksareineen + kaksi troikkaa

Vieremä 24.5.

Vieremältä Elitloppet-juna liikkeelle. T75-kierrokselle kaksi kovaa läpivarmaa + vahva vastapeli ylikuumaan suosikkiin. Tasaisissa kohteissa ainekset isollekin potille. Solvalla klo 19.

Seinäjoki 23.5.

Seinäjoen T5-kierrokselle mielenkiintoista talli-infoa. Tuoreet kärrytiedot muuttivat pelistrategiaa. Nyt toiseen lappuun huima ideapiikki ja toisessa kuitissa vahva vastapeli väärään suosikkiin. Nyt Elitloppet-kassa pulleaksi...

Vermo 22.5.

Vermoon mehukas T65-varma kierroksen kiharaisimmasta kohteesta, kansa revittää, me emme, saamme pelimassasta napakan niskaotteen + useita maksavia ideamerkkejä ja pommeja tarjolla

Oulu 21.5.

Lauantain tipsit Condor Bar (172), Waypoint Sequnce ja Joe Dalton toivat tiliä. Oulun T5-piikki otetaan tasaisesta kohteesta, johon kansa revittää. Kierroksen kihisevimmät suosikit varmistetaan + duossa ison tilin hakuun + troikat + päivän pelikohde + lämmityksiä...

Gävle 18.5.

Gävlen jackpot-kierrokselle kaksi lappua. Käytämme kahta rajua kiertovarmaa ja molempia vedetty alle 10 pinnaa. Normaalia suuremmilla systeemeillä jättipotin metsästykseen + T5 + duo + kolme kovaa pelikohdetta.

Kuopio 18.5.

Kuopion T75-kierrokselle kaksi mehukasta läpivarmaa, avauskohteiden jykevät suosikit varmistetaan maksavilla ideamerkeillä + T4 + duo + troikat ja lämmityksiä paikan päältä.

Lappee 16.5.

Captain Kronos (16 %) Vermon T65-näkemysvarma + troikan piikki. Lappeen T5-kierroksellekin tarjolla hunajainen ideavarma tasaisesta kohteesta. Suurimmat suosikit varmistetaan + panostusta kaksaribonuskohteisiin

Vermo 15.5.

Vermon T65-kierros mehukkaan maksavien ideahevosten kautta. Toisessa kuitissa 10 pinnan näkemysvarma. Toisen kuitin juoni on vetää yksi kohde kahdella mehukkaalla tipsimerkillä. Myös troikat maistuvat. Päivän parhaat peli-ideat ovat juuri troikkakohteissa...

Teivo 14.5.

Seinäjoen IsoVitosesta tilitettiin 852,17 €! Por Glam Rock (26 %) varmana. Teivonkin ilta tipsejä täynnä ja siitä jatketaan mihin eilen jäätiin. Rahaa painetaan taas. Hyvä ravipäivä tiedossa.

Seinäjoki 13.5.

Forssassa ISO tilipäivä! Global Bring It On (12 %) huikea T75-näkemysvarma, duon ja troikan piikki ja päivän pelikohde. Seinäjoen IsoVitoseenkin tarjolla hulppean rohkea näkemysvarma ja jackpot-kierroksella lähdemmekin ison tilin metsästykseen.

Umåker 11.5.

Uumajan T75-jackpot -kierrokselle herkullisen alipelattu läpivarma + kaksi kovaa kiertovarmaa, joista toista vedetty alle 10 pinnaa + duo + T5 + pelikohteet + troikka...

Forssa 11.5.

Forssan T75-kierroksella ison saaliin kaatoon. Tarjolla huima vastavarma suurelle suosikille, näkemysvarmamme pelipinnat kymmenen paikkeilla ja oma arviomme tuplasti suurempi + paikan päältä arvokkaat lämmitystipsit...

Jyväskylä 9.5.

Mikkelissä harjattiin pelikohteilla ja 41-kertoimisella duolla. Molemmat peli-ideamme Vilkkeen Velmu ja Stonecapes Victor tulivat sisään. Jyväskylässä jatketaan tilitystä. T5-peliin kaksi mehukasta näkemyshevosta kiertovarmoiksi. Myös duo, troikat ja pelikohteet maistuvat.

Mikkeli 8.5.

Mikkelin kierros maistuu. Tarjolla huikea näkemysvarma tasaisesta kohteesta, ei ole kohteen pelatuimpien joukossa, vaikka pitäisi olla suosikki... + muitakin maksavia tipsejä löytyy

Teivo 7.5.

Teivon T5-kierroksella ei lähdetä kansan kyytiin. Kuumin suosikki varmistetaan. Tarjolla on kaksi parempaa varmanäkemystä. Vähintään toisen näistä täytyy voittaa ja tilipäivä on taattu + panostukset kolmeen kaksaribonuskohteeseen...

Vermo 5.5.

Vermon lauantailta tiliä toivat Elan (36), Vincent CD, sekä ++lämmitystipsi Ava Di Alessia (144)! Sunnuntain T7-jackpot -kierrokselle kolme hulppeaa 10 pinnan kiertovarmaa. Jonkun näistä pitää voittaa. Painavat panostukset pesään. Jäätävä ravipäivä edessä = tilipäivä...

Vermo 4.5.

Vermon Finlandia-lauantailta löytyy loistavia peli-ideoita. T75-jackpot -kierroksella huima n. 10 pinnan näkemyshevonen varmaksi + duo + T4 + kaksi troikkaa + kolme pelikohdetta + lämmitykset

Kouvola 2.5.

Kouvolaan maistuva T5-varma + duo mehukkaan ideahevosen päälle + molemmissa troikissa maukasta näkemystä

Forssa 1.5.

Forssan T65-kierrokselle jättimaistuva tykkivarma, rajusti alipelattu näkemyshevonen ja treenarikin uskoo vahvasti pärjäämiseen + duo + T4 + troikat + päivän pelikohde + arvokkaat lämmitystipsit...

Oulu 30.4.

Oulun vappuaaton karkeloihin huiman nousukuntoinen menijä T5-varmaksi. Se ei ole lähtönsä suosikki, vaikka sitä sen pitäisi olla + vahvat panostukset bonutroikkaan ja kaksaribonuksiin. Forssa klo 19.

Kaustinen 29.4.

Lappeessa paras tili 445-kertoimisella troikalla, Goldas Love (59) ideana. Kaustisen Isovitoseen mehukas näkemysvarma, prosentit 10-20 välissä. Lisäksi kahdessa muussakin kohteessa voimakkaat vastapelit kansan suosikkeihin. Pelijakaumassa raikkaita vääristymiä...

Örebro 27.4.

Örebron T75-jackpot -kierrokselle painavat panostukset. Tarjolla mm. rankka näkemysvarma, sekä useita maksavia tärppejä

Lappee 27.4.

Lappeessa kihisevän muikea T75-kierros. Peliprosentit miten sattuu. Tarjolla mm. mehukas ideavarma + huima vastavarma kuumalle suosikille + yhteen kohteeseen kaksi näkemyshevosta, joista toinen alle 5 pinnan pommi.

Lahti 25.4.

Jokimaan T5-kierrokselle mehukkaan alipelattu ideavarma. Sai kuskiltakin kovat kehut. Hänkin uskoo pärjäämiseen. Kierroksen suurin suosikki saa kaksi täsmävarmistusta + duo, troikka ja päivän pelikohde

Vermo 24.4.

Lauantaina harjattiin Seinäjoen T7-pelistä 3025 €. Tänään isku Vermoon. T65-kuitille kaksi mehukasta läpivarmaa, toinen ei ole edes suosikki, eikä toinen ole Marier Mili + bonustroikkaan reipasta panostusta maksavien tipsihevosten kautta

Teivo 23.4.

Teivon T5-varmamme viimeistelyt sujuneet lupaavasti. Hevonen huippuiskussa ja treenari toiveikkaana. Lisäksi kaksi mehukasta kiertovarmaa. Toinen näistä on huima 10 pinnaa vedetty tärppi. Illalla vielä lämppärit kännykkään...

Joensuu 22.4.

Seinäjoen T75-kierrokselta harjattiin komeasti 3025,94 €! Kurri Jari Boko (16 %) huima näkemysvarma! (katso kuvat). Osa voitoista reissuun Joensuun IsoVitoseen. Tarjolla raju vastapeli ylikuumaan suosikkiin. Sen tilalle kaksi herkullisen vähän vedettyä idearastia.

Seinäjoki 20.4.

Seinäjoella huima pelipäivä. T75-finaaleissa urheilullinen ja pelillinen taso tapissa. Jackpot-kierrokselle tarjolla mm. jättimaistuva n. 10 pinnan näkemysvarma, joka taustajoukkojen mukaan on lauantaina huippuvireessä ja balanssia kevennetään...

Kouvola 19.4.

Aguero (28 %, arvio 40 %) Oulun T4-kierroksen loistovarma. Kouvolan hulppean T5-näkemysvarmamme peliosuus pyörii kymmenen pinnan paikkeilla. Oma arviomme tuplasti suurempi. Tästä pelirahat Seinäjoen kisoihin...

Forssa 18.4. & Oulu 18.4.

Kahdet vihjeet yksien hinnalla. Forssa ja Oulu samaan pakettiin. Forssaan rajusti alipelattu hulppea T5-näkemysvarma + lämmitykset mukaan. Oulun nelkkuun maistuva läpivarma tasaisesta kohteesta

Vermo 17.4.

Vermon T65-kierrokselle huima vastavarma ylikuumalle suosikille + toinenkin kuuma pelipohja ohipelin paikkana, tätä vastaan kahdella ideahevosella + T4 eri varmalla, troikka, pari pelikohdetta...

Teivo 16.4.

Teivon T5-kierroksella raju näkemys tasaiseen kohteeseen, lapulle kaksi alle 10 pinnan maksavaa tipsimerkkiä ja kansasta voimakas niskalenkki. Muissakaan kohteissa ei suosikkeja kunnioiteta. Illalla vielä lämppärit kännykkään...

Kuopio 15.4.

Kuopion ISOvitonen rankan näkemysvarman päälle. Huimia tipsimerkkejä muissakin kohteissa. Jackpot-kierroksella ison tilipäivän ainekset kasassa. Bergsåkerin ideat napsuivat sisään, Dalens Elvis (3 %) oli toinen, Riet Hazelaar (42 %) voitti, Mahala (7 %) oli toinen, Brageson (7 %) voitti...

Bergsåker 13.4.

Bergsåkerin T75-laput mehukkaalla näkemysvarmalla, arviomme sen voitolle 25 % + raaka kannanotto tasaiseen kohteeseen, kuitille vain kaksi ideamerkkiä + T5 + duo + kolme pelikohdetta + troikka...

Lahti 13.4.

Jokimaan T7-jackpot -kierrokselle huikea näkemysvarma + rajua kannanottoa muissakin kohteissa, useita maksavia tipsejä ja pommihakuja

Jyväskylä 11.4.

Jyväskylän mehukkaalla T5-kierroksella vahva vastapeli väärään suosikkiin, tilalle kaksi herkullista ideamerkkiä + vastavarma toiselle väärälle suosikille + bonustroikkaan painava panostus + arvokkaat lämmitystipsit kaupan päälle

Vermo 10.4.

Vermon tasaiseen T65-kohteeseen rajua kannanottoa, kaksi suosikkia luiskaan ja tilalle oma alipelattu suosikkimme, sekä huima jytkymerkki + vankka varmavalinta + mehukas ideavarma kapeaan kuittiin + bonustroikassa panoskokoa kasvatetaan

Rovaniemi (Oulu) 8.4.

Rovaniemellä ISO vitonen, jackpot 40 000 €, peliehdot kunnossa ja hyvä paikka panostaa. Toisessa kuitissa mehukas näkemysvarma. Toisen kuitin ideana vetää yksi kohde kahdella tipsimerkillä...

Åby 6.4.

Åbyn T75-jackpot -kierroksella jättipotin metsästykseen. Tarjolla huima vastavarma kuumalle suosikille + yksi kohde vain kahdella tipsihevosella ja kumpaakin pelattu alle 10 pinnaa...

Pori 6.4.

Porin Kultaloimi-koitoksiin mehukas T75-näkemysvarma + vahva vastapeli väärään suosikkiin + suolauksia isosta suosikista, kansa odottaa voittoa, mutta treenari ei...

Lahti 4.4.

Viikko sitten Jokimaalta 328 € T5-lunastus, Bramee (25 %) ideavarmana. Tämän illan maistuvilla näkemyksillä haetaan vähintään samanlaista nousua.

Vermo 3.4.

Vermon T65-kierroksella makoisa 60 000 € jackpot. Nyt paikka panostaa normaalia isommin. Hyvä varma, yksi kohde kahdella rastilla ja muissa kohteissa revitystä.

Teivo 2.4.

Teivon T5-kierrokselle raju 10 pinnan näkemysvarma. Oma arviomme sen voitolle on tuplasti suurempi. Vahvaa vääntöä myös muissa kohteissa + kaksaribonuskohteisiin kolme pelikohdetta

Romme 31.3.

Rommen T75-kierroksella huima reilut 7,3 millin € jackpot. Virittelemme normaalia suuremmat systeemit kolmelle lapulle. Kierrätämme eri varmoja + duo, T5, pelikohteita, troikkia jne... HUOM. Vihjeet päivitetty klo 12.25

Vermo 30.3 & Romme 31.3.

Vermon T75-kierrokselle rajua näkemystä! Huima vastavarma ylikuumalle suosikille + toinenkin iso suosikki ohipelinä. Isoon tiliin makoisat eväät. Romme su klo 12.

Lahti 28.3.

Jokimaan T5-kierroksella lunastuksen hakuun kahden kovan kiertovarman avulla. Kummatkin maistuvia näkemyshevosia, eivätkä kohteidensa kuumia suosikkeja

Vermo 27.3.

Vermon T65-kierrokselle loistava varmavalinta, reippaasti alipelattu. Kierroksen kihisevimmät Lumi-Pete ja Up Down Lily varmistetaan kaikilla kuiteilla

Teivo 26.3.

Mikkelissä tili-ilta! Furioso Wohlrab (26 %) jättimaistuva T4-näkemysvarma! Teivossa ison vonkaleen hakuun. Illan T5:seen rankasti alipelattu ideavarma, peliosuus 10 pinnan paikkeilla. Myös muissa kohteissa hunajaisia tärppejä... + lämmitystipsit

Mikkeli 25.3.

Mikkelin euronelkkuun mehukas vastavarma ylikuumalle suosikille. Varmamme viimeistelyt ovat sujuneet hyvin ja balanssia kevennetään. Treenari toiveikkaana... Kaupan päälle lämmitystipsit nelkkuun..

Kaustinen 24.3.

Kaustisen T75-kierrokselle rajuja näkemyksiä. Tarjolla mm. hulppea ideavarma! Useita muitakin maksavia tipsejä löytyy. HUOM. Vihjeet päivitetty

Solvalla 23.3.

Solvallan T75-finaaleihin mehukas näkemysvarma tasaiseen kohteeseen. Varmamme voi voittaa lähtönsä ihan pystyyn. On jäämässä roimasti alipelatuksi...

Kouvola 21.3.

Viikko sitten Kouvolassa 319 € T5-lunde, Por Glam Rock (17 %) varmana. Tänään tilitetään isommin!? T5-pelijakaumassa yllättävän isoja vinoutumia. Nyt korjataan hedelmät talteen. Parissa kohteessa kovaa kannanottoa suosikkeja vastaan + kaksaribonuskohteisiin kolme kovaa pelikohdetta + maistuvat troikat...

Vermo 20.3.

Vermon T65-kierros on iskun paikka. Tarjolla loistovalinta varmaksi ja reippaasti alipelattu, myös apuvarma maistuu. Kierroksen kuumimmat suosikit Gimma ja Kiikkus Nea varmistetaan...

Teivo 19.3.

Teivon T5-kierroksella maistuva läpivarma + mehukas näkemyshevonen apuvarmaksi + suurelle suosikille pelaamaton pommi kylkeen + kaksaribonuskohteisiin kaksi pelikohdetta + paikan päältä arvokkaat lämmitysraportit kaupan päälle

Forssa 18.3.

Havglimt (38 %) Rovaniemen jättimaistuva näkemysvarma arviolla 50 %. Forssan euronelkkuun löytyy myös hieno varmavalinta. Pääsemme pelaamaan ylikuumaa suosikkia vastaan. Piikkimme prosentit pyörivät 10 pinnan paikkeilla. Oma arvio on 20 %.

Bjerke 16.3.

Bjerken T75-pelissä huima 2,4 millin € jackpot. Ison tilin metsästykseen herkullisen näkemysvarman avulla. Kuumat suosikit saavat ideamerkkejä ja pelaamattomia pommeja kylkeen.

Rovaniemi 16.3.

Rovaniemen T75-jackpot -kierrokselle rajusti alipelattu ja jättimaistuva näkemysvarma! Nyt painavat petsit pesään...

Kouvola 14.3.

Jasons Camden (94) Vermon maistuva idea. Kouvolassakin rohkeita näkemyksiä. T5-peliin raju vastavarmaveto kovalle suosikille. Iso tilipäivä tavoitteena...

Vermo 13.3.

Teivon päivän pelikohde Queen Diablo toi nousua. Vermossa jatketaan harjaamista, T65-kierrokselle hulppean raju alle 5 pinnan näkemysvarma + vastapeli ylikuumaan suosikkiin

Teivo 12.3.

Teivon T5-kierrokselle mehukas näkemysvarma positiivisten tallikommenttien saattelemana + raju kannanotto tasaiseen koitokseen + lämmitystipsit paikan päältä...

Kaustinen 11.3.

Viikko sitten euronelkun huimat kiertovarmamme Chased (9 %) ja Gliding Star (6 %) kirivät iloisesti ykköseksi. Tällekin illalle Kaustiselle löytyy kaksi hunajaista kiertovarmaa. Jackpot-kierroksella hyvät saumat tilittää kunnolla.

Mantorp 9.3.

Mantorpin T75-peliin mehukkaan maukas näkemysvarma. Viime viikon Mellby Indigon (181) tapaisia tipsejä taas tarjolla muutamaan kohteeseen. Toinen kierroksen pankeista varmistetaan. T5-peliin 3 % pelattu huikea pommivarma...

Joensuu 9.3.

Viikonloppu alkakoon Joensuun T7-jackpot -kierrokselta. Tarjolla maistuvan alipelattu läpivarma + kaksi kiertovarmaa, toinen näistä huima vastavarma ylikuumalle suosikille. Show Must Go On:in tappio sallitaan toisessa lapussa.

Kuopio 7.3.

Kuopion T5-kierrokselle huima 10 pinnan näkemysvarma, oma arviomme tuplasti suurempi, joten roimaa etua puolellamme. Toistuuko maanantain onnistuminen (Chased 9 % ja Gliding Star 6 %)?

Vermo 6.3.

Vermon T6-jackpot -kierrokselle maistuva läpivarma + näkemyskohteessa raju vastapeli kansan ylikuumaan suosikkiin + kapeassa kuitissa lisää yritystä lättysuosikkeja vastaan...

Oulu 5.3.

Chased (9 %) ja Gliding Star (6 %) olivat Jyväskylän huikeat näkemysvarmat! Oulussakin maistuvaa pelattavaa. Toinen T5-megasuosikeista saa huiman pommimerkin kylkeensä, yksi kohde kahdella kiehtovimmalla + duo, troikat, pelikohteita kaksaribonuskohteisiin ja lämmitykset

Jyväskylä 4.3.

Mellby Indigo (181) toi Halmstadista tiliä. Jyväskylässäkin huiman maksavia tipsihevosia. Euronelkku-jackpot -systeemit kahden alle 10 pinnan kiertovarman päälle. Molemmat rajusti alipelattuja. Saumaa suureen tilipäivään...

Halmstad 2.3.

Halmstadin T75-kierrokselle raju 10 pinnan näkemysvarma + yhteen kohteeseen maistuvan suosikin kylkeen huiman alipelattu tärppihevonen

Teivo 2.3.

Teivon T7-jackpot -kierrokselle painavat panostukset. Tarjolla huiman maistuva näkemysvarma ja Hierro Bokolle pelaamaton tipsimerkki kylkeen + kovaa kannanottoa erittäin tasaiseen kohteeseen + paikan päältä lämmitystärpit...

Lahti 29.2.

Jokimaan T5-kierrokselle huima näkemysvarma ja rajusti alipelattu. Treenari vahvistaa näkemyksemme: \"Hevonen tuntuu ja näyttää hyvältä. Jokimaalle lähdetään pärjäämään.\"

Vermo 28.2.

Beauty Sleep (22 %) Mikkelin hieno näkemysvarma arviolla 30 %. Vermossakin maistuvia ja rohkeita ideoita, mm. yhdessä kohteessa kaksi alle 10 pinnan tipsihevosta kolmeen merkkiin

Mikkeli 27.2.

Ekin Huli (28) toi Oulussa nousua kaksareilla. Mikkelin T5-rivit kahdella mehukkaalla näkemysvarmalla, vähintään toisen näistä pitää voittaa. Toista varmaamme ovat varustemuutokset piristäneet, toisen piikkimme pitäisi olla kohteensa suosikki

Oulu 26.2.

Kouvola: Sipisee (61) tilihevonen. Örebro: Beartime (17 %) tilihevonen ja näkemysvarma. Oulun euronelkkuun mehukas vastavarma ylikuumalle suosikille + muiden kohteiden pelipohjille maukkaita varmistusmerkkejä + duo, troikka, 2 pelikohdetta, lämmitykset...

Örebro 24.2.

Örebron 2,4 millin € T75-jackpot -kierrokselle kaksi kovaa läpivarmaa, kaksi huimaa kiertovarmaa + neljä pelikohdetta + duo + T5 + troikka...

Kouvola 24.2.

Kouvolan T75-kierrokselle huikea näkemysvarma, alle 10 pinnaa vedetty. Tipsihevosemme onnistuessa Voittolinjan asiakkaat kylpevät seteleissä...

Jyväskylä 22.2.

Vermon troikan näkemyskaksikko The First Boy (40) - Wiks Noe Nee Pee toi tiliä. Jyväskylän T5-kierrokselle kaksi mehukasta kiertovarmaa, vähintään toisen pitää voittaa ja tilipäivä taattu. Kierroksen suurin suosikki saa kavereita + kiehtova troikka, päivän pelikohde, lämmityksiä...

Vermo 21.2.

Vermon T65-kierrokselle reippaasti alipelattu vahva varmavalinta + kansan ylikuuma suosikki ohipelinä... viikko sitten Think Big (21 %), kaksi viikkoa sitten New Grove Xtacy (56)...

Teivo 20.2.

Teivon T5-rivit herkullisen ideavarman päälle. Varmamme viime startin heikkoon sijoitukseen oli selvä syy, treenarin mukaan kenkä lähti. Tänään siltä odotetaan pärjäämistä...

Seinäjoki 19.2.

Seinäjoen euronelkku-jackpotin kimppuun rajun näkemysvarman avulla. Varmamme peliosuus n 10 pinnaa, kun hevosen voitonmahdollisuus tuplasti suurempi... Kierroksen kihisevin saa kaksi tukimerkkiä.

Bergsåker 17.2.

Bergsåkerissa 3,5 millin € jackpot-kierros. Maanantaina 1241 € tili Färjestadista. Nyt Isomman tilin hakuun normaalia suuremmilla systeemeillä. Tarjolla kaksi jäätävää n. 10 pinnan kiertovarmaa.

Kuopio 17.2.

Kuopion T75-kierroksella isoja vääristymiä. Iskemme näihin rohkeasti. Tarjolla mm. huima 10 pinnan piikki. Taustajoukotkin uskovat menestykseen.

Lahti 15.2.

Think Big (21 %) Vermon ravien hieno näkemysvarmamme. Jokimaan T5-kierrokselle vahva kannanoton paikka tasaiseen kohteeseen, suosikkiin vastaisku. Viimeksi huimana ideavarmana Hierro Bokoa kylvettänyt Payet on iso suosikki. Kelpaako enää varmaksi?

Vermo 14.2.

Vermon T65-jackpot -kierrokselle kaksi hulppeaa ideavarmaa, toisen peliosuus alle 10 pinnaa, toisen alle 20 pinnnaa. Vähintään toisen näistä pitää voittaa. Ison tilin metsästys alkakoon...

Teivo 13.2.

Färjestadin T64-pelistä 1241,40 €! Alm Kevin (30 %) hieno näkemysvarma. Jatketaan tilitystä Teivossa. Tällekin illalle tarjolla loistava näkemysvarma, joka jäämässä reippaasti alipelatuksi. Paikan päältä vielä tuoreet lämmitysraportit, joilla voi hienosäästää systeemejä...

Färjestad 12.2.

Rovaniemi peruttu. Färjestadista sauma tilittää maanantai-illan päätteeksi. T64-jackpot -kierrokselle mehukas näkemysvarma. Duossa huima ideapiikki. Kaksi kovaa pelikohdetta. Troikassa 0 pinnan huikea pommihaku kiertoon...

Seinäjoki 10.2.

Seinäjoen T75-kierroksella alle 10 pinnaa pelatun pommivarman paikka. (Alkuvuoden onnistujia: Dino Cream 3 %, Kens Carlos 12 %, Payet 15 %). Saako alkuvuoden huimat näkemysvarmaonnistumisemme jatkoa? Iso tili oven takana...

Forssa 9.2.

Wiks Noe Nee Pee (38 %, arvio 54 %) Kuopion pitävä T5-piikki. Forssaankin tarjolla alipelattu ja oikein maistuva T5-varma. Rahajamatchille pari tipsimerkkiä kylkeen + duo + täytelähdön huima troikkanäkemys + kaksi pelikohdetta

Kuopio 8.2.

New Grove Xtacy (56) toi Vermosta nousua kaksareilla ja troikalla. Kuopion vihjeet alle kympillä! T5-kierrokselle loistovarma, erittäin edullinen, treenarikin lähtee hakemaan voittoa... ja paikan päällä ollaan taas, asiakkaidemme puhelimet kilahtelevat ravien aikaan lämmitysviesteistä...

Vermo 7.2.

Payet (15 %) viime Vermon ravien huima näkemysvarma. Tämän illan Vermon kisoihin tarjolla samanlainen, raju tipsivarma, jonka peliosuus laahaa kymmenen pinnan paikkeilla... Ison tilin metsästykseen lähdemme taas paikan päälle, lämmitysraportit kaupan päälle

Teivo 6.2.

Teivon T5-pommivarmamme on alle 10 pinnaa vedetty. Treenari vahvisti näkemyksemme, hänkin uskoo omansa pärjäämiseen... Voittolinjan asiakkaat menevät nauraen pankkiin ideavarmamme onnistuessa... Ja taas olemme paikan päällä raveissa, Teivosta kullan arvoiset lämmitystipsit...

Oulu 5.2.

Payet (15 %) Vermon jäätävä T75-näkemysvarma arviolla 27 %. Oulun euronelkussa 40 000 € bonus. Tarjolla on Payetin veroinen hieno varmavalinta + duo, troikat ja lämppärit paikan päältä

Vermo 3.2.

Vermon T7-jackpot -kierrokselle kaksi hulppean rajua näkemysvarmaa, vähintään toisen näistä pitää voittaa ja tilipäivä on taattu... Vermosta myös lämppärit, joiden avulla voi löytää lisää ideoita tai ohipelejä...

Jyväskylä 2.2.

Seinäjoelta T5-tili 246,02 €! Jyväskylässä jatketaan harjaamista. T5-kierrokselle loistovarma + raikas kannanottokohde kahdella rastilla + paikan päältä lämmitystipsejä, joiden avulla voi hienosäätää systeemejä...

Seinäjoki 1.2.

Jokimaan huima näkemysvarma Rullebackens Gösta hyvä kakkonen. Seinäjoen T5-peliinkin tarjolla herkullinen ja roimasti alipelattu ideavarma. Antaa onnistuessaan saumat isoon tilitykseen. Kuskikin on toiveikas ja uskoo pärjäämiseen...

Lahti 31.1.

Jokimaan T65-kierrokselle raju näkemysvarma! Lauantaina Turussa huima ideavarmamme Kens Carlos (12 %) piti ykköseksi ja tänään on tarjolla vastaavanlainen kymmenen pinnan piikki... Etua roimasti puolellamme...

Kuopio 30.1.

Turun ilotulitus jatkuu?! Kuopion T5-kierroksella herkullisia ideoita. Kierrätämme parhaimpia näkemyksiä eri lapuissa, myös kuskikommentit tukevat ideoitamme + tuoreet lämmitystiedot paikan päältä

Mikkeli 29.1.

Turussa iso tilipäivä! Kens Carlos (12 %) huima T75-näkemysvarma + Hugo Journey (4 %) tipsinä. Nelkusta 607,50 € vain 12 € lapulla + 68 kertoiminen kaksari ja 70-kertoiminen duo kiinni! Mikkelissä jatketaan siitä mihin Turussa jäätiin. Makeat peliravit. Hyvät varmat ja maksavia tipsejä.

Turku 27.1.

Turussa oikein lupaava T75-kierros. Tarjolla huima 5 pinnan ideapiikki. Arvio lähes 20 %. Erittäin maistuva ja edullinen, vähän pelattu, ison tilin mahdollistava. Loistovarma.

Teivo 26.1.

Perjantai-illan tilituuletukset Teivosta. Maukkaita pelin paikkoja ja tuoreet lämmitykset vielä kaupan päälle. T5-vitosessa napautetaan kansaa yhdessä kohteessa kahdella herkkumerkillä...

Oulu 25.1.

Wiliam Way toi Vermossa tiliä kaksareilla. Ouluun uudet viritykset. T5-pelissä kaksi maistuvaa kiertovarmaa + vahvaa näkemystä tasaiseen koitokseen, lapulle vain kolme ideamerkkiä + duo, troikat, päivän pelikohde ja lämmitysraportit paikan päältä

Vermo 24.1.

Vermon T65-kierrokselle raju 10 pinnan näkemysvarma. Oma arviomme tuplasti suurempi. Treenarikin erittäin toiveikas ja hän lähtee Vermoon pärjäämään...

Lahti 23.1.

Kuopion euronelkusta 158,60 €, Hamilton Dam (13 %) tipsinä kahteen merkkiin. Jokimaallekin rajua näkemystä. T5-peliin huima 10 pinnan ideapiikki + yksi kohde vain kahdella maksavalla tärppihevosella

Kuopio 22.1.

Kuopion euronelkussa vahva kannanoton paikka + maistuvat duo ja troikka, sekä päivän maksava pelikohde kaksareiden kera + paikan päältä tarkat lämmitysraportit

Teivo 20.1.

Teivon T7-jackpot -kierrokselle jäätävän rajuilla näkemyksillä. Toisessa kuitissa alle 10 pinnan ideapiikki ja toisessa lapussa yksi kohde kahdella maksavalla tipsimerkillä + tuoreet ja tarkat lämmitysraportit paikan päältä

Seinäjoki 19.1.

Lemmy Model (36 %) Kouvolan tykkivarma arviolla 55 %! Seinäjoen T5-kierrokselle kaksi maksavaa kiertovarmaa, sekä hyvä läpivarma positiivisten tallikommenttien kera + kolme mehukasta pelikohdetta

Kouvola 18.1.

Elan (33 %) Vermon pitävä T65-piikki + kaikki pelikohteet sisään. Kouvolan iltaankin tarjolla huippuvarma + kapeassa kuitissa toinen maistuva piikki. Etua reilusti puolellamme.

Vermo 17.1.

Vermon T6-jackpot -kierrokselle mehukas vastavarma kansan kuumalle suosikille + toinenkin suosikki luiskaan, tätä vastaan neljällä maistuvammalla + T4, troikka ja pelikohteet

Axevalla 16.1.

Mantorpin huiman alipelattu T64-piikkimme Önas Spartacus (30 %, arvio 45 %) voitti aivan pystyyn... Axevallan T64-kierrokselle jäätävän alipelattu näkemysvarma + useita muitakin muitakin mehukkaita ideoita

Mantorp 15.1.

Jokimaalta T7-tili 539,82 €! Mantorpissa jackpot, tarjolla huima näkemysvarma + useita herkullisia idearasteja. Muistissa on Rommen 6.1. huikea T75-piikki Dino Cream (3 %)...

Lahti 13.1.

Jokimaan T7-jackpot -kierrokselle painavat panostukset kahden timanttisen läpivarman kautta + kuumien suosikkien kylkeen maksavia tipsihevosia + duo, T4, troikat ja päivän pelikohde...

Seinäjoki 12.1.

Kaksi yhden hinnalla, hyvä sauma tilittää kaksista raveista yhden hinnalla! Seinäjoen T5-kierrokselle tykkivarma + kaupan päälle T64-ideavarma/päivän pelikohde Rommen/Xpress-raveihin!

Jyväskylä 11.1.

Jyväskylän T5-kierrokselle huikea 10 pinnan näkemysvarma, oma arvio 22 % + yhdessä kohteessa lapulle vain kolme liki pelaamatonta pommia + tuoreet lämmitysraportit paikan päältä. Torstai = tilipäivä!?

Vermo 10.1.

Vermon T65-kierrokselle herkullinen ideavarma. Pakkaset eivät ole haitanneet viimeistelyjä ja ideamme on tänään treenarinsa mukaan iskussa!

Teivo 9.1.

Teivon T5-kierrokselle huima pommivarma. Peliosuus kirkkaasti alle 10 pinnaa. Lauantaina Rommessa huima T75-pommivarmamme oli Dino Cream (3 %). Teivossa on samanlainen huikea näkemysvarma! Paikan päältä vielä lämmitysraportit kaupan päälle.

Kuopio 8.1.

Dino Cream (3 %) Rommen huikea näkemysvarma ja pelikohde, 150-kertoiminen kaksari kiinni. Kuopion euronelkkujackpot -viritykset kahden herkullisen kiertovarman päälle. Etua reilusti puolellamme + lämmitysraportit kaupan päälle

Romme 6.1.

Rommen T75-kierroksella ison kalan hakuun. Tarjolla huima 5 pinnan pommivarma! Mehukkaita tipsejä muissakin kohteissa.

Eskilstuna 4.1.

Collier IT (29 %) Xpress-kierroksen jättimaistuva näkemysvarma + pelikohteilla tiliä, kolmesta ideasta kaksi sisään. Eskilstunan T64-jackpot -kierrokselle kaksi huimaa alle 10 pinnan kiertovarmaa + duo + kolme pelikohdetta

Xpress 3.1.

Sweetman (32 %) Jägersron T64-näkemysvarma + päivän duon piikki. Xpress T86-kierrokselle tarjolla myös oikein mehukas ja rohkea näkemysvarma

Jägersro 2.1.

Kuopion nelkusta harjattiin 253,17 €, Global Beware (8 %) kahteen merkkiin + pelikohteilla tiliä. Jägersron T64-systeemit kahden läpivarman päälle, toinen näistä herkullinen ideayritys + duossa tilin paikka

Axevalla 31.12.

Axevallaan ****T75-jackpot -rivit hyvillä varmoilla!

Kuopio 30.12.

Kuopiossa T75-finaalit ja 70 000 € jackpot. Vauhtis pankkina + toisena varmana jättimaistuva näkemyshevonen + kaksaribonuskohteisiin voimakas panostus

Seinäjoki 28.12.

Vermon idea Lorvikatari (59). Seinäjoen T5-kierrokselle tykkivarma! Huiman edullinen näkemyshevosemme on kansan kolmos-, nelossuosikki...

Vermo 27.12.

Vermon T65 kahden huiman näkemysvarman päälle, kierroksen kuumimmat suosikit eivät kelpaa varmoiksi + painavat panostukset bonustroikkiin

Oulu 23.12.

Oulun T75-jackpot -kierrokselle painavat panostukset maistuvan luottovaljakon päälle, viimeistelyt ovat sujuneet hienosti ja Oulun jäärata sopii loistavasti + vahva kannanottokohde kahdella näkemyshevosella, kansan suosikit luiskaan

Jyväskylä 22.12.

Jyväskylän T5-kierrokselle huiman alipelattu näkemysvarma, treenarilta vahvaa taustatukea + tarjolla toinenkin mehukkaan maksava kiertovarma + vahva panostus bonusduoon

Kouvola 21.12.

Kouvolasta kinkkurahat takaisin: T5-kierrokselle maistuva ja edullinen läpivarma + railakas 5 pinnan ideapiikki + herkulliset troikat

Vermo 20.12.

Teivon T5-tilitys 157,58 € | 315,16 €. Mas Flash (40 %) piikkinä, Buck Lane (42 %) ohipelinä. Vermosta haetaan muhkeat joulurahat. Yhdessä T65-kohteessa rajua näkemystä, lapulle vain kolme mehukkaan maksavaa tärppihevosta...

Teivo 19.12.

Teivon T5-kierroksella kovat kannanotot kahta kansan suosikkia vastaan => herkullisen alipelattu vastavarma, sekä toisessa näkemyskohteessa lapulle kaksi maistuvan maksavaa tipsihevosta...

Kuopio 18.12.

Kuopion euronelkussa raju näkemysvarma arviolla 25 % ja peliosuus vain hieman yli kymmenen + päivän duo vahvan panostuksen arvoinen, bonus 4000 € ja pelit kolmen ideahevosen kautta...

Vermo 16.12.

Vermon T75-kierrokselle huikean edullinen näkemysvarma. Kuskilta tuli kovaa puhetta, ideamme on hänen suosikki lähtöön. Pääsemme vetämään kansan isoa suosikkia vastaan. Myös muissa kohteissa herkkua tarjolla. Upeat peliravit.

Turku 15.12.

Jokimaan ideat: Bumbyride (71), Piece Of Knowledge ja Patriot Ale. Turkuunkin maukkaita tipsejä. Tarjolla mm. hulppean raju T5-näkemysvarma! Kuskikin uskoo pärjäämiseen!

Lahti 14.12.

Jokimaan T5-varmamme oli eilisissä viimeistelyissä hienon oloinen, treenari toiveikkaana + raju vastavarma kansan ylikuumalle suosikille

Kaustinen 13.12.

Kaustisen T65-kierrokselle rajua näkemystä. Toisessa kuitissa alle 10 pinnan näkemysvarma. Toisessa kuitissa vahva vastapeli suureen suosikkiin ja tilalle kaksi herkullista ideamerkkiä...

Oulu 12.12.

Oulun T5-varmamme mennyt harjoituksissa hyvän tuntuisesti, treenari luottavainen + kierroksen suurin suosikki saa varmistuksia + duossa mehukkaan maksava tipsiheppa...

Jyväskylä 11.12.

Jyväskylän euronelkussa rankkaa näkemystä => yhteen kohteeseen vain kaksi alle 10 pinnan tipsihevosta ja toisesta näistä saatiin mielenkiintoista talli-infoa, treenarikin nyt toiveikas....

Teivo 9.12.

Teivon T75-kierrokselle hulppea 10 pinnan näkemysvarma, oma arviomme 23 %. Myös muissa kohteissa useita herkullisia tipsimerkkejä + vahvat panostukset kaksaribonuskohteisiin, tarjolla viisi pelikohdetta...

Turku 8.12.

Turun T5-kierrokselle mehukas vastavarma kansan suosikille + maukkaita ideahevosia + kaikki kansan suosikit varmistetaan + troikissa ja duossa maksavat piikkihevoset

Lahti 7.12.

Jokimaan kahdessa T5-kohteessa räikeitä virheitä. Iskun paikka. Kansan suosikit luiskaan ja tilalle omat suosikkimme, sekä huiman edulliset tipsihevoset + joulukuun edullisin duo-kierros

Vermo 6.12.

Vermon itsenäisyyspäivän T6-jackpot -kierrokselle kahden lapun taktiikalla. Kahdessa kohteessa maksavat ideahevoset kiertoon ja suosikkeihin vastapelit + edullinen ja maistuva läpivarma

Oulu 5.12.

Oulun T5-kierrokselle tykkivarma! Voitollisen pelin kriteerit täsmäävät, juoksunkulku suosinee ja kuskikin on hyvin toiveikas...

Joensuu 4.12.

Joensuun euronelkussa 40 000 € jackpot. Haemme nousua kahden eri lapun avulla. Toisessa huima 10 pinnan näkemysvarma, kun taas toisessa lapussa yliarvostettu suosikki vastapelinä

Seinäjoki 2.12.

Seinäjoen T7-jackpot -kierrokselle huikeaa pelattavaa. Teemme kolme erilaista kuittia ja kierrätämme huimia näkemyshevosia eri lapuissa. Talli-infot lupaavia...

Kuopio 1.12.

Aurelias Pearl (28 %) Kouvolan pitävä T5-piikki. Kuopiossa vahva vastapeli ylikuumaan suosikkiin + kaksi hyvää kiertovarmaa + troikassa huima pommi-idea kiertoon

Kouvola 30.11.

Kiikkus Giant (35 %) Vermon pitävä näkemysvarma. Kouvolaankin tarjolla Kiikkus Giantin veroinen herkullinen ideavarma. Talli-infot puoltavat menestystä...

Vermo 29.11.

Vermon T65-rivit kahden herkullisen näkemysvarman päälle. Kumpikaan ei ole kohteensa suosikki. Tallitiedotkin ovat lupaavat. Treenarit odottavat omiltaan pärjäämistä...

Teivo 28.11.

Teivon T5-kierrokselle maistuva läpivarma. Hevosen viime kuulumiset ovat oikein positiiviset ja kuski on luottavainen + yksi kohde kahdella kiinnostavalla ja kolmeen muuhun matto

Oulu 27.11.

Oulun euronelkkuun maistuva läpivarma, kierroksen pelatuimmalle Pärttylille kavereita + panostukset duoon, troikkaan, sekä päivän pelikohde täytelähtöön

Mikkeli 26.11.

Turusta T7-tili 1095,81 €! Mikkelissäkin tilin paikka. T75-jackpot -kierrokselle loistava vastavarma kansan väärälle suosikille + useita maksavia tärppihevosia

Turku 25.11.

Turussa muhkea T75-jackpot 274 623,90 €. Nyt painavat panostukset kolmen kiertovarman kautta. Yksi näistä mehukas vastavarma kansan väärälle suosikille. Talli-infojen mukaan varmamme on lauantaina huippuiskussa ja taustajoukot luottavaisena kisaan

Rovaniemi 23.11.

Vermosta 174,16 € T6-lunastus. Rovaniemen T5-kierrokselle huiman alipelattu näkemysvarma positiivisten talli-infojen kera. Treenarikin odottaa pärjäämistä. Päivän duo ja troikatkin maistuvat.

Vermo 22.11.

Vermon isosta T65-suosikista suolaukset. Nyt varmavalinta haetaan muualta + vahva kannanoton paikka kahdella rastilla, joista toinen mehukkaan maksava näkemyshevonen...

Teivo 21.11.

Teivon T5-varmamme viimeistelyt sujuneet hyvin, hokitkaan eivät haittaa, treenari hyvin luottavaisena + kapeaan kuittiin kaksi muuta maistuvaa piikkiä

Seinäjoki 20.11.

Killerin kihisevä peli-ideamme MA Piste toi tiliä kaksareilla ja troikalla. Seinäjoen euronelkussa 40 000 € jackpot. Tarjolla taas huiman rohkea näkemysvarma kiharaiseen kohteeseen. Reipasta etua puolellamme.

Jyväskylä 18.11.

Jyväskylän T75-kierrokselle hulppean raju alle 10 pinnan näkemysvarma! Kuskikin toiveikkaana ja uskoo pärjäämiseen + lapulla monia muitakin maksavia tipsimerkkejä...

Pori 17.11.

Porin T5-kierrokselle mehukkaan maksava näkemysvarma + duo, toinen troikka ja päivän pelikohde petsin paikkoja

Lahti 16.11.

Eilen Rosima (28 %) ja tiistaina Eko Laconda (18 %). Jokimaan iltaan tarjolla myös maistuva varmanäkemys. Kuskilta selkeä selitys, miksei se viime startissa pärjännyt. Tänään odotamme voittoa...ja tilipäivää...

Vermo 15.11.

Teivosta T5-tili 426,90 € vain 20 € lapulla! Eko Laconda (18 %, arvio 27 %) tykkivarma! Vermon T65-kierrokselle mehukas näkemysvarma, joka ei ole suosikki + molemmat kansan suuret pelipohjat varmistetaan ideamerkeillä..

Teivo 14.11.

Teivon T5-kierrokselle huima 10 pinnan näkemysvarma tasaiseen kohteeseen. Rajusti alipelatusta varmastamme saatiin vahvistus talleilta, myös kuski uskoo pärjäämiseen...

Mikkeli 13.11.

Kyle Web Vermon T4-varma, duo-piikki ja pelikohde. Mikkelin euronelkussa 40 000 € jackpot. Tarjolla kaksi herkullisen edullista kiertovarmaa erittäin positiivisten tallikommenttien kera.

Vermo 11.11.

Vermon T75-jackpot -kierrokselle huima näkemysvarma, jonka treenarikin uskoo pärjäämiseen + toinenkin hyvä läpivarma, josta saatiin todella luottavaiset kommentit + mehukas ideavarma kapeaan kuittiin...

Seinäjoki 10.11.

Seinäjoella ei kansan kanssa tanssita. Tarjolla kaksi selkeästi alipelattua läpivarmaa, mutta kierroksen pelatuin Endless Story saa ideakaverin kylkeensä...

Ylivieska 9.11.

Joensuun huima tipsimme Papassi (3 %) lapulla kahteen merkkiin...Ylivieskan T5-kierroksella vahva kannanoton paikka tasaiseen koitokseen => lapulle alipelattu suosikkimme, mehukas ideahevonen, sekä hulppea pommihaku.

Joensuu 8.11.

Joensuussa iso tili-ilta tiedossa?! T65-peliin loistovarma + raju vastapeli kansan ylikuumiin suosikkeihin + mehukkaat troikat, T4 ja duo...

Teivo 7.11.

Show Must Go On (25 %) Kaustisen euronelkun jättimaistuva näkemysvarma. Teivossakin on hulppeita ideoita. T5-pelit kahden reippaasti alipelatun läpivarman päälle + nelkkuun mehukas piikki + neljä troikkaa petsin paikkoja

Kaustinen 6.11.

Kaustisen euronelkussa 40 000 € jackpot. Lisärahan kimppuun jättimaistuvalla näkemysvarmalla. Talleilta vahvistettiin ideamme iskukyky. Taustajoukkojenkin odotukset ovat korkealla...

Pori 4.11.

Porin T75-jackpot -kierrokselle raikkaan rohkea näkemysvarma, treenarin mukaan kilpailee lauantaina huippuiskussa ja kuskin taktiikka on selvä...

Jyväskylä 3.11.

Jyväskylän T5-kierroksen pelatuimmat hevoset varmistetaan, tarjolla parempi ja edullisempi varmavalinta, jonka treenarikin tosi luottavainen. Viimeistelyt ovat sujuneet mallikkaasti.

Lahti 2.11.

Vermosta T6-tili 452,72 €! La Courabou (31 %) ja Eventful Swamp (28 %) varmoina. Jokimaan T5-kierrokselle maistuva ja edullinen näkemysvarma, jolta treenarikin odottaa pärjäämistä + huima 10 pinnan apuvarma...

Vermo 1.11.

Teivon T5-pelistä 559,80 € vain 16 € lapulla, Eko Laconda (12 %) huima näkemysvarma! Vermossa jatketaan harjaamista. T6-jackpot -rivit kahden huikean kiertovarman päälle. Tallitiedotkin puoltavat näkemyksiämme.

Teivo 31.10.

Teivon iltaan rajusti alipelattu ja kerran kuudesta voittava huima T5-näkemysvarma, josta saatiin tuoreet ja positiiviset tallitiedot

Seinäjoki 30.10.

Seinäjoen T5-kierrokselle mehukas vastavarma kansan väärälle suosikille + isolle pelipohjalle pommihaku kylkeen + kolmeen muuhun matto

Kouvola 28.10.

Kouvolan T7-jackpot -kierroksella raju näkemys tasaiseen kohteeseen, suosikki vastapelinä ja tilalle kolme tärppihevosta + herkullinen läpivarma, joka treenarinsa mukaan on lauantaina huippuiskussa...

Oulu 27.10.

Oulun T5-kierrokselle mehukkaan maukas ideavarma + mehukkaita tipsihevosia + jättimaistuvat troikat

Lahti 26.10.

Jokimaan T5-kierrokselle kaksi huimaa näkemysvarmaa, näiden prosentit 10-20 välillä ja vähintään toisen pitää voittaa. Roppakaupalla etua puolellamme.

Vermo 25.10.

Vermon jackpot-kierrokselle kaksi kovaa kiertovarmaa + tasaisesta kohteesta etua kolmella herkkumerkillä + T4, troikka, pelikohteet, lämmitykset...

Teivo 24.10.

Teivon T5-kierrokselle herkullisen alipelattu ideavarma. Se sai kuskiltaan kehuja viime startista ja nyt sillä on paikka pärjätä. Kuski uskoo pärjäämiseen ja niin mekin...

Forssa 23.10.

Forssan T5-kierrokselle mehukkaan maksava näkemysvarma, jolta kuskikin odottaa pärjäämistä + treenarilta suolauksia erään kohteen suosikkiin...

Mikkeli 21.10.

Mikkelin jackpot-kierroksella kansa kyykkyyn. Pelijakaumassa räikeitä virheitä ja nyt on kovan Iskun paikka. Iso suosikki vastapelinä + pari muutakin suosikkia ohipelinä + maistuva varma + huimia täkyjä

Pori 20.10.

Porin T5-kierrokselle herkullinen vastavarma kansan väärälle suosikille. Varmamme löytyy toisesta St.Leger -karsinnasta + mehukkaita ideoita duossa ja troikassa

Kouvola 19.10.

Kouvolan Kymenlaakso-ajon karsintoihin mehukkaan alipelattu varmavalinta, viimeistelyt ovat menneet hienosti ja treenarilla on kova luotto omaansa...

Vermo 18.10.

Vermon T65-kierrokselle maistuva näkemysvarma + ylikuuma suosikki vastapelinä + kierroksen pankki varmistetaan

Teivo 17.10.

Teivon T5-kierroksella kahdessa kohteessa kansaa vastaan, ylikuumat suosikit luiskaan ja tilalle mehukkaan maksavat ideahevoset...

Oulu 16.10.

Jokimaan T75-varmat Bwt Gazeau (20 %), Aatsi (34 %) ja Siirin Santtu (43 %). ​​​​​​Ouluun herkullinen T5-ideavarma positiivisten kuskikommenttien saattelemana + muissa kohteissa useita huimia pommihakuja

Lahti 14.10.

Jokimaan T75-kierrokselle kolme kovaa läpivarmaa + maksavia ideoita + huimia tärppejä + isoon tiliin mahdollistavat troikat, T4 ja duo-systeemit + useita kuskikommentteja

Joensuu 13.10.

Fancynancyclancy (17 %) Seinäjoen T5-näkemysvarma + päivän pelikohde. Joensuun T5-kierroksella kahdessa kohteessa kansaa vastaan.

Seinäjoki 12.10.

Seinäjoen T5-kierrokselle raikas näkemysvarma tasaisesta kohteesta, kuskikin luottavainen ja uskoo omansa olevan aika likellä voittoa...

Vermo 11.10.

Vermon T65-kierroksella voimakas vastapeli ylikuumaan suosikkiin, tilalle kaksi huimaa tärppihevosta. Toisen tipsimme treenarikin luottavainen , hevonen ravaa paremmin kuin aikoihin...

Teivo 10.10.

Revince (20 %) Rovaniemen T5-näkemysvarma + troikasta panokset takaisin 8-kertaisena. Teivon T5-peliinkin tarjolla hieno ja reippaasti alipelattu näkemysvarma + loistavaa vedettävää troikissa ja duossa

Rovaniemi 9.10.

Rovaniemen T5-kierrokselle kaksi kovaa kiertovarmaa. Vähintään toisen pitää voittaa. Maukas tili-ilta tiedossa?!

Turku 7.10.

Turun perjantain kovat kiertovarmat Long Leg (23 %) ja Amazing Player (25 %). Lauantain T7-jackpot -viritykset maistuvan läpivarman päälle, treenarilla omaan kova luotto + useita herkullisen maksavia tärppihevosia...

Turku 6.10.

Turun perjantaille rajua ja herkullista näkemystä, eikä Isoja suosikkeja kunnioiteta. Tarjolla kolme kovaa T5-kiertovarmaa ja vähintään kahden näistä täytyy voittaa. Raikas tilipäivä tiedossa !?

Lahti 5.10.

Vermon loistoidea Global Venture (18 %) kahteen merkkiin lapulla. Jokimaan T5-kierrokselle herkullisen alipelattu varmavalinta, valmentajakin luottavainen, treenit ovat sujuneet lupaavasti...

Vermo 4.10.

Mikkelin T5-kierrokselta 201,40 € vain 28,80 € lapulla, Revenge Vici (14 %, arvio 20 %) ideana. Vermon jackpot-kierrokselle mainio läpivarma positiivisten talli-infojen tukemana + kierroksen tasaisimpaan rajua näkemystä, lähtöön vain kaksi maksavaa tipsimerkkiä...

Mikkeli 3.10.

Mikkelin T5:sessa rajua näkemystä kierroksen tasaisimpaan kohteeseen, lapulle kolme maksavaa tärppihevosta... Viimeksi Mikkelin T5-pelistä 235,20 € vain 24 € lapulla ja muistissa on vielä St. Michel -ravien jättipotti...

Lappee 2.10.

Teivon onnistujat God Hyperion (54), sekä suora pari Ranch Whodidwhat - Nirvana Newport (4,31). Lappeen T5-kierrokselle raikas näkemysvarma + suurimmille suosikeille maistuvia tipsimerkkejä kylkeen.

Teivo 30.9.

Teivon T75-jackpot -kierros tarjoaa mehukasta vedettävää, mm. yhden suosikin kuski on passiivisella taktiikalla matkassa, tästä vedetään ohi reilusti ylipelattuna...

Joensuu 29.9.

Jokimaalla nousua kaksaribonuskohteilla, neljästä pelistä kaksi sisään. Joensuusta pelirahat Teivon Kriteriumeihin?! Muikean alipelattu varmavalinta + suurimmille suosikeille maksavia ideakavereita

Lahti 28.9.

Jokimaan T5-kierrokselle kaksi mehukasta näkemysvarmaa, treenarikin toiveikas ja uskoo finaalipaikkaan + duo, troikka ja neljä pelikohdetta kaksaribonuskohteisiin

Vermo 27.9.

East Ward (35 %) Turun pitävä piikki. Vermon iltaan mehukas näkemysvarma, talleilta tuli tuoreet kuulumiset, varusteet pysyvät ennallaan ja treenari lähtee pärjäämään...

Turku 26.9.

Turun T5-kierrokselle mehukas näkemysvarma + apuvarmaksi maksava ideahaku + maukkaita tipsimerkkejä suosikkien kylkeen

Kuopio 25.9.

Marier Mili (30 %, arvio 38 %) Lappeen tykkivarma! Kuopioon jättihyviä peli-ideoita. Tarjolla mm. kaksi huimaa T5-kiertovarmaa, joista toinen on reippaasti alle 10 pinnaa pelattu. Treenariltakin saatiin toisesta varmasta oikein positiiviset kuulumiset...

Lappee 23.9.

Järjestelmässä vika, voit ostaa vihjeet Ravimaailman kautta! Lappeen T7-jackpot -kierrokselle todella kiehtova ja alipelattu tykkivarma! Varmamme kiitää voittoon erittäin positiivisten varustemuutosten siivittämänä...

Pori 22.9.

Porin T5-kierroksella vahvaa näkemystä tasaiseen kohteeseen, suosikit rannalle ja tilalle mehukkaan maksavat tipsihevoset + herkulliset troikka- ja duo-viritykset

Jyväskylä 21.9.

Vermosta viitosilla 414,02 € ja troikilla tiliä, tipseinä Mieletön Melinda, Savon Sokeri ja Cobbys Angelica. Jyväskylän T5-kierroksella rajua näkemystä tasaiseen kohteeseen, lapulle vain maksavia ideamerkkejä...

Vermo 20.9.

Vermossa makoisan mehukkaat peliravit! Kaksi herkullista T65-näkemysvarmaa, vähintään toisen näistä pitää voittaa + huimia tipsihevosia + T4, duo ja troikat kiehtovat...

Teivo 19.9.

Mikkelin T5-pelistä 235,20 € vain 24 € lapulla. Teivon T5-kierrokselle loistovarma, treenarilta saatiin vahvaa taustatukea, heppa jatkaa samalla mielenkiintoisella varustuksella kuin viimeksi... + kaksaribonuskohteisiin panostusta

Mikkeli 18.9.

Mikkelin St. Michel -viikonvaihteen jättipotti tuoreessa muistissa. Tänään ei vastaavaan tilitykseen pystytä, mutta hyvät peliravit on tänäänkin. T5-peliin kaksi kivijalkaa, toinen näistä tykkivarma...

Forssa 16.9.

Forssan T75-kierroksella muhkea jackpot reilut 280 000 €. Tarjolla huikea näkemysvarma arviolla 25 %. Peliosuus 10 pinnan paikkeilla. Kuskikommentit erittäin positiiviset.

Forssa 15.9.

Forssan T5-kierrokselle maistuva varma, johon kuskilla on kova luotto. Pari isoa suosikkia varmistetaan maksavilla tärppihevosilla. Troikassa kuskin vinkkaama pommihaku kiertoon...

Lahti 14.9.

Jokimaan T5-kierrokselle herkullinen varmavalinta + kahdessa muussakin kohteessa kannanottoa + suurimmat suosikit varmistetaan

Vermo 13.9.

Marier Mili (24 %, arvio 30 %) Lappeen tykkivarma. Vermon T65-kierroksella räikeästi väärin pelattu kohde. Lapulle alipelattu ideasuosikki + pelaamaton tärppi. Huimaa etua puolellamme.

Lappee 12.9.

Lappeen T5-kierrokselle huikean edullinen näkemysvarma, joka varustemuutosten siivittämänä tykittää voittoon...

Seinäjoki 11.9.

Seinäjoen T5-kierroksen suuret suosikit varmistetaan. Varmavalintamme on kansan suosikkeja rohkeampi, edullisempi ja maistuvampi tapaus + duosta ja troikista löytyy hyvää vedettävää

Oulu 9.9.

Oulun T75-jackpot -kierroksella kaksi isoa suosikkia ohipeleinä. Toiselle suosikille löytyy herkullinen vastavarma. Toista kansan kuumaa vastaan vedetään kahdella idearastilla. Reipasta etua puolellamme.

Oulu 8.9.

Oulun haastavissa T5-kohteissa rajua näkemystä kahdessa lähdössä, kansasta saadaan kunnon niskalenkki maksavilla tipsimerkeillä

Kouvola 7.9.

Kouvolan T5-kierroksella kaksi huiman edullista kiertovarmaa, toinen on 10 pinnan tärppihaku ja toinenkin on jäämässä reippaasti alipelatuksi. Uunituoreet oikein positiiviset tallikommentit puoltavat...

Vermo 6.9.

Vermon T6-jackpot -kierrokselle herkullinen näkemysvarma, jolle tehdään mielenkiintoinen varustemuutos. Treenari on toiveikas ja uskoo omaansa...

Kuopio 5.9.

Kuopion T5-kierrokselle reippaasti alipelattu varmavalinta. Pahimmasta vastustajasta saatiin vielä suolaukset...

Seinäjoki 4.9.

Seinäjoen T5-kierrokselle kolme alipelattua varmaa, vähintään kahden näistä pitää voittaa + duo ja molemmat troikat panostuksen arvoisia

Vermo 2.9.

Vermon T7-jackpot -viritykset huikean alipelatun näkemysvarman päälle. Treenarilta saatiin vahvaa taustatukea, hänkin uskoo suojattinsa voittoon...

Vermo 1.9.

Vermon T5-kierroksella ison kalan hakuun. Tarjolla huima 10 pinnan näkemysvarma. Muissakin kohteissa maksavia tärppejä.

Lahti 31.8.

Trouble Leader (27 %) Rovaniemen tykkirasti arviolla 40 % + troikilla tiliä. Jokimaan illassa eläviä näkemyshevosia, mm. 10 pinnan ideapiikki + kansan suosikkia vastaan kahdella tärpillä...

Rovaniemi 30.8.

Rovaniemen T65-kierroksella huimaa etua kansasta, ylikuuman suosikin tilalle oma alipelattu suosikkimme, sekä herkullinen ideahevonen + kaksi kovaa kiertovarmaa

Pori 29.8.

Oulusta 51-kertoiminen duo kiinni, Crossfire Selene (216) tipsinä. Porin T5-kierrokselle rajua näkemystä, mm. parin pinnan tärppi lapulla kahteen merkkiin. Iltapäivän kuulumisten perusteella sen pärjääminen ei treenaria yllättäisi...

Oulu 28.8.

Oulun T5-kierroksen kannanottokohde kahdella huimalla tipsimerkillä, toiselta näistä treenari odottaa vesi kielellä menestystä, kun kengitys on vihdoin saatu kohdalleen...

Jyväskylä 26.8. & Bergsåker jackpot 26.8.

Jyväskylän lauantain T75-kierrokselle kaksi mehukasta varmaa, tasaisessa kohteessa raju vastapeli kahteen suosikkiin + Saulille kaksi kaveria, myös T75-Bergsåker tarjolla

Jyväskylä 25.8. & Bergsåker jackpot 26.8.

Jyväskylän kahteen tasaiseen kohteeseen kovaa kannanottoa, lähdöissä huiman vähän vedettyjä tärppihevosia + troikistakin haetaan isoa tiliä, myös T75-Bergsåker tarjolla

Ylivieska 24.8.

Ylivieskan T5-kierrokselle saatiin sisäpiirin tallitietoa. Näkemysvarmamme on treeneissä ollut vain entistä terävämpi ja menee parempaan suuntaan. Tätä päästään vetämään reippaasti alipelattuna...

Vermo 23.8.

Teivon T5-pelistä 221,42 €. Vermon T6 kahden läpivarman päälle ja toinen näistä on rajusti aliarvostettu. Myös herkullisia pommimerkkejä tarjolla + duo + T4 + troikat + bonuksia kaksareissa

Teivo 22.8.

Teivon T5-kierroksen ideavarmamme varustemuutosten myötä kauden parhaaseen suoritukseen. Tarjolla myös toinen mehukas näkemysvarma, eikä kumpikaan ole kohteensa suosikki...

Seinäjoki 21.8.

Seinäjoen T5-kierrokselle tykkivarma! Rajusti alipelattu varmavalintamme on loistohaku illan karkeloihin. Tarjolla myös aliarvostettu apuvarma.

Tornio 19.8.

Tornion T75-kierroksen pankkiin luottoa + makea vastavarma kansan suosikille + yhdestä isosta suosikista kuskilta puolisuolauksia... sekä hyvää vedettävää muissakin pelimuodoissa

Pori 18.8.

Porin T5-kierroksella kaksi reippaasti aliarvostettua kiertovarmaa. Molemmat suuret suosikit varmistetaan. Tarjolla useita maksavia tärppihevosia.

Jyväskylä 17.8.

Eilen Vermossa oli hyvä päivä. Rivercapes Royal (6 %) tipsinä ja tiliä tehtiin kunnolla. Tänään Jyväskylässä uudet kujeet. Tarjolla hyvä T5-varma, josta saatiin treenarilta tuoreet positiiviset tallikommentit + kannanotto tasaiseen kohteeseen

Vermo 16.8.

Kaustisen T5-pelistä 277,19 €! Blackpearls Maya (29 %) näkemysvarmana. Eilisistä voitoista osa reissuun. Vermonkin iltaan hieno varmavalinta. Kierroksen kuumimmat suosikit varmistetaan.

Kaustinen 15.8.

Kaustisen T5-kierrokselle huiman alipelattu näkemysvarma, kuskikin toiveikas ja uskoo pärjäämiseen

Oulu 14.8.

Oulun T5-kierroksella ison potin ainekset. Matalan tason koitoksissa huimia alle 10 pinnan tipsihakuja. Näitä nostetaan isoon rooliin.

Teivo 12.8.

Teivon T75-kierrokselle kaksi vastavarmaa kansan väärille suosikeille + kolmaskin suosikki vastapelinä, tätä kohti kahdella merkillä

Forssa 11.8.

Forssan T5-kierrokselle huiman alipelattu varmanäkemys tasaisesta kohteesta + muiden kohteiden suosikeille maksavia tipsihevosia kylkeen

Lahti 10.8.

Vermon varmamme Ajatustenlukija hyvä kakkonen, Indy Journey (32) toi troikasta nousua. Jokimaan T5-kierrokselle kaksi mehukasta kiertovarmaa, molemmat mehukkaan maksavia ideahevosia

Vermo 9.8.

Crossfire Selene (64) ja Archibald (62) toivat Kuopiosta tiliä. Vermon T6-jackpot -kierrokselle hulppea vastavarma ylikuumalle suosikile, treenarikin on toiveikas ja uskoo pärjäämiseen...

Kuopio 8.8.

Kuopion T5-kierrokselle kerran viidestä voittava railakas näkemysvarma, peliosuus 10 pinnan paikkeilla...

Seinäjoki 7.8.

Seinäjoen T5-kierroksella kova kannanotto tasaiseen kohteeseen + duo ja toinen troikka kiehtoo

Kouvola 6.8.

Kouvolan sunnuntain T75-kierrokselle mehukas varmavalinta, jolla on treenarin mukaan tähdätty tähän lähtöön. Maistuvan varmamme kautta on nyt paikka iskeä...

Kouvola 5.8.

Kuninkuusravilauantain T75-pelissä muhkea 500 000 € jackpot. Tarjolla maistuva läpivarma, jolla viimeistelyjen perusteella kaikki on hyvin + kaksi kihisevää kiertovarmaa, molemmista saatiin positiiviset talli-infot. Toinen näistä on huima näkemyshevonen, jonka kuski uskoo voittoon…

Turku 3.8.

Turun T5-kierrokselle huiman alipelattu ideavarma, joka treenarin mukaan petraa paljon uuden balanssimuutoksen myötä...

Kajaani 2.8.

Kajaanin T65-kierroksella raju kannanotto tasaiseen koitokseen, lapulle kaksi herkullisen vähän vedettyä tipsimerkkiä, peliprossat 10 ja 5 paikkeilla...

Teivo 1.8.

Teivon T5-peliin rankasti alipelattu varmahaku, treenarikin luottavainen ja uskoo omaansa. Myös päivän duo ja toinen troikka tarjoaa loistavaa vedettävää...

Forssa 31.7.

Forssan T5-kierrokselle maistuva ja edullinen läpivarma, hyvä apuvarma ja aggressiivinen ote muissakin kohteissa, duo + troikka + päivän suora pari + lämmitysraportit paikan päältä

Ylivieska 29.7.

Ylivieskan T75-jackpot -kierrokselle kaksi mehukasta kiertovarmaa + raju kannanotto kierroksen tasaisimpaan kohteeseen, lapulle ideasuosikkimme ja kaksi kovaa tipsimerkkiä

Mikkeli 16.7.

St. Michel -sunnuntain T7-jackpot -virityksiin maistuva varma, jolta treenari odottaa pärjäämistä + kaksi rajua kiertovarmaa, jotka tulevat olemaan todella vähillä pinnoilla + T5 + T4 + troikat + peekoot + prosenttiarviot kaikkiin lähtöihin

Mikkeli 15.7.

Mikkelin lauantain St. Michel-karkeloihin muhkean mahtava vihjepaketti. T7-jackpot -viritykset kahden huiman kiertovarman päälle, yksi iso suosikki vastapelinä, yhdessä kohteessa kolme kovaa pelimerkkiä...

Turku 13.7.

Turun T5-kierrokselle mehukas näkemysvarma. Viimeistelyt ovat sujuneet hienosti, heppa huipputikissä ja treenari lähtee luottavaisena illan kisaan...

Vermo 12.7.

Piece Of Battle (30 %) Teivon T5-näkemysvarma. Vermon T65-kierroksella rankkoja ideoita. Huima 10 pinnan näkemysvarma + raju vastapeli kansan kuumasta suosikista

Teivo 11.7.

Teivon T5-rivit rohkealla näkemysvarmalla, juoksunkulkukin suosii ja talleilta saatiin vielä treenarilta tuoreet kuulumiset...

Kajaani 10.7.

Profiili (21 %) Kaustisen perjantain T5-ideavarma. Kajaaniin tarjolla kaksi samanlaista ideavarmaa. Teemme kaksi kuittia, vähintään toisen näkemysvarmamme pitää voittaa. Reilua etua puolellamme.

Kaustinen 8.7.

Kaustisen perjantain T5-pelistä 350,40 € vain 24 € lapulla! T75-kierrokselle jäätävä ideavarma arviolla 25 % + maistuva apuvarma, joka ei myöskään ole kohteensa suosikki + herkkua tarjolla nelkussa, troikissa, duossa ja pelikohdepuolella...

Kaustinen 7.7.

Kaustisen T5-kierrokselle rajusti alipelattu näkemysvarma + mehukkaita tärppejä muissakin kohteissa + toinen troikka maksavan tallitipsin kautta

Joensuu 6.7.

Vermon T4-pelistä 151,30 €. Joensuun T5-kierrokselle mehukas vastavarma kansan suosikille, talleiltakin tuli tuoretta ja positiivista infoa, treenari lähtee Joensuuhun pärjäämään...

Vermo 5.7.

Vermon T6-jackpot -kierrokselle loistovarma. Lupaavat tallitiedot, eiliset viimeistelyt sujuivat hienosti, treenarikin odottaa vain voittoa! Callela Alfa (14 %) Mikkelin ideavarma, Blue Ocean (56 %) ohipelinä...

Mikkeli 4.7.

Oulun ideavarmamme Giro Sting oli lähellä voittoa. Tänään Mikkeliin uudet rohkeat yritykset. Kahdessa kohteessa kierrätämme rajuja näkemyshevosia. Ison tilin saumat olemassa.

Oulu 3.7.

Kansa jäänyt Suur-Hollolan jälkihöyryihin. Oulun ilta tarjoaa loistavaa pelattavaa. Mehukkaita ideavarmoja ja huimia tipsimerkkejä. ISOA etua puolellamme.

Lahti 2.7.

Suur-Hollola -sunnuntain T75 maistuvalla läpivarmalla + kovaa kannanottoa yhteen kohteeseen, lapulle alipelattu suosikki ja herkullinen tärppiheppa alle 10 pinnan peliosuudella.

Lahti 1.7.

Jokimaan T75-kierroksella 70 000 € jackpot! Viritämme vedot mehukkaan näkemysvarman päälle. Treenari uskoo ideamme voittoon. Hevoselle tehdään isoja varustemuutoksia. Lauantaina nähdään varmaltamme kanuunaesitys...

Lahti 30.6.

Suur-Hollola -etkojen alipelattu T5-varma löytyy äärimmäisen tasaisesta kohteesta + kapeassa kuitissa yhteen kohteeseen vain kaksi alle 10 pinnan tipsihevosta...

Kuopio 29.6.

Kuopion T5-kierroksella kovaa kannanottoa, tasainen kohde idearasteilla + huima 10 pinnan piikki...

Pori 28.6.

Porin ravit alkavat jo klo 15. T65-kierroksella loistavaa pelattavaa. Tarjolla kaksi herkullista kiertovarmaa, toinen näistä himpun yli 10 pinnaa pelattu, eikä toinenkaan ole kohteensa suosikki.

Kaustinen 27.6.

Torniosta T5-tili 369,42 €! Torrent D Inverne (14 %) jäätävä näkemysvarma arviolla 25 %. Myös Kaustisen T5-kierrokselle löytyy huiman edullinen läpivarma, joka on jäänyt kansan pankkien varjoon...

Tornio 26.6.

Härmän T7-tili 278,62! Lystilän Lento (31 %) näkemysvarmana. Tornion T5-kierrokselle huima ideavarma. Tallitiedot ovat positiiviset. Treenarikin uskoo pärjäämiseen.

Härmä 24.6.

Härmän T75-peliin kaksi herkullista kiertovarmaa, toinen varmamme on kohteen ideasuosikkimme n.10 pinnan peliosuudellaan. Ison tilin metsästykseen...

Härmä 23.6.

Härmän juhannusaaton T5-peliin hurja näkemysvarma! Tasaisen kohteen ideasuosikkimme prosentit ovat 10 pinnan paikkeilla. Rajua etua puolellamme.

Oulu 22.6.

Issakan Valo (35 %) Vermon pitävä piikki. Oulun T5-kierrokselle kaksi huimaa kiertovarmaa. Toinen näistä on treenarin mukaan ollut harjoituksissa paremman tuntuinen kuin vähään aikaan...

Vermo 21.6.

Vermon T65-kierrokselle mehukas vastavarma kansan väärälle suosikille, treenarikin luottavainen ja uskoo pärjäämiseen: \\\"Lyötynä ei lähdetä matkaan\\\"...

Teivo 20.6.

Caia (22 %) Jyväskylän jäätävä T5-näkemysvarma. Teivon T5-kierrokselle löytyy kaksi vastaavanlaista varmaa, kierrätämme molempia, peliosuudet rajusti alakantissa, jopa alle 10...

Jyväskylä 19.6.

Jyväskylän T5-kierrokselle jäätävän edullinen näkemysvarma + hyvä apuvarma + Atupemille kavereita

Kouvola 17.6.

Kouvolan T75-jackpot -viritykset kolmen kiertovarman kautta, näistä vähintään kahden pitää voittaa + raju vastapeli kansan ylikuumaan suosikkiin + kutkuttavia tallikommentteja

Kouvola 16.6.

Kouvolan T5-kierroksella kaksi 10 pinnan hulppeaa kiertovarmaa. Vähintään toisen pitää voittaa. Reilua etua puolellamme. Myös troikat maistuvat, toisessa pelaamaton tärppi kiertoon ja toisessa tallitipsi

Oulu 15.6.

Morris (5 %) Vermon maukas tipsihevonen. Päivän duosta nousua. Oulun T5-kierroksella kovaa kannannottoa, yksi kohde pelkästään kahdella huimalla tärppihevosella. Raikasta etua puolellamme.

Vermo 14.6.

Vermon T65-kierrokselle rajua näkemystä, ylikuumaa suosikkia vastaan vedetään kolmella maksavalla tipsimerkillä. Isoa etua puolellamme.

Kajaani 13.6.

Mikkelin T5-pelistä 366,81 € vain 48 € lapulla. Kajaanin T5-kierroksella jatketaan harjaamista, tarjolla mm. rajusti alipelattu n. 10 pinnan ideapiikki

Mikkeli 12.6.

Lumi-Oosa (27 %) Jyväskylän jäätävä T75-ideavarma. Mikkelin T5-kierroksella rajua näkemystä. Kaksi kohdetta mennään idearasteilla, ylipelatut suosikit jätetään kansalle + hyvä varma, treenarikin toiveikas

Jyväskylä 10.6.

Jyväskylän T75-pelissä muhkea jackpot. Virittelemme normaalia suuremmat systeemit herkullisen ideavarman päälle. Treeni-infot ovat lupaavat ja kuski lähtee lauantain kisaan menestys mielessä...

Teivo 9.6.

Teivon T5-kierrokselle mehukas näkemysvarma, jolta kuskikin odottaa pärjäämistä + tasainen koitos kolmella huimalla ideamerkillä

Lahti 8.6.

Vermon T4-pelistä 457,37 € vain 28,80 € lapulla. Kymppitonnin T6-tili likellä... Jokimaan T5:seen mehukkaan edullinen vastavarma kansan väärälle suosikille, tuoreet tallikuulumisetkin ovat positiiviset.

Vermo 7.6.

Kuopiosta T5-tili 371,12 € vain 16 € lapulla. Vermossa jatketaan harjaamista. T6-jackpot -viritykset kahden kiertovarman kautta + raju vastapeli erään kohteen ylikuumaan suosikkiin...

Kuopio 6.6.

Kuopioon hyvä T5-varma, jonka treenarikin on tosi luottavainen ja uskoo omaansa paljon + tasaisen kohteen kansan suosikki ohipelinä + mehukkaita makumerkkejä

Forssa 5.6.

Lumi-Rami (62) toi Kajaanista tiliä troikalla ja kaksareilla. Forssan T5-kierrokselle kaksi rajua kiertovarmaa, näiden peliprosentit kymmenen pinnan paikkeilla. Huimaa etua puolellamme...

Kajaani 3.6.

Kajaanin T75-kierrokselle kolme jäätävää ideavarmaa, vähintään yhden näistä pitää voittaa + huimia pommihakuja + raikkaita ohipelejä + mehukkaita tallikommentteja pelimerkeillemme

Lappee 2.6.

Lappeen T5-kierrokselle maistuva varma positiivisten tallikommenttien siivittämänä + apuvarmaksi hulppean alipelattu näkemyshevonen, jonka rikkinäinen taulu saa suuren yleisön päät pyörälle...

Seinäjoki 1.6.

Vermon T4-pelistä 151,30 € vain 30 € lapulla. Seinäjoen T5-iltaan kaksi kovaa kiertovarmaa ja herkullisen maksavia tärppihevosia + duossa hurjia ylikertoimia

Vermo 31.5.

Vermon T65-kierrokselle mehukas varma, jolta kuskikin odottaa paljon + rajussa näkemyskohteessa kaksi suosikkia ohipelinä! Teivossa osui kaikki! Viesmanni (25 %) alipelattu T5-varma arviolla 35 %. Mask Off (24 %) päivän duon ja troikan piikki.

Teivo 30.5.

Teivon T5-kierrokselle maukas näkemysvarma tasaisesta kohteesta, treenarin mukaan menee vain parempaan suuntaan + kierroksen kuumimmat suosikit varmistetaan + herkkua tarjolla duossa ja troikissa

Kuopio 29.5.

Kuopion T5-kierrokselle mehukas vastavarma ylikuumalle suosikille, treenitiedot ja kenkäinfo positiiviset

Solvalla 28.5.

Solvallan sunnuntain T75-systeemit maistuvilla läpivarmoilla!

Vieremä 27.5 ja Solvalla 28.5.

Vieremän T75-varmamme torstain viimeistelyissä makean oloinen, taustajoukot uskovat voittoon + vahva kannanottokohde kolmella rastilla | Solvallan sunnuntain T75-systeemit maistuvilla läpivarmoilla!

Turku 26.5. ja Solvalla 27.5.

Turun Elitloppet-etkojen T5-peliin raikkaan maksava ja reippaasti alipelattu ideavarma + Solvallan lauantaille jäätävät T75-systeemit erinomaisella läpivarmalla

Lahti 25.5.

Jokimaan haastavalle T5-kierrokselle raju näkemysvarma arviolla 20 %. Myös muissa kohteissa yllättäjät isossa roolissa. Tänään metsästetään suuria seteleitä.

Vermo 24.5.

Vermon T65-kierroksella ison tilin hakuun. Systeemit kahden huiman kiertovarman päälle. Molempien pelipinnat alle kymmenen. Etua on suuresti puolellamme.

Tornio 23.5.

Tornioon jättiedullinen T5-varma, kuskikin toiveikas: \"Ei voi olla kaukana voitosta\" + kierroksen pelatuimmalle hevoselle muutama kaveri kylkeen

Jyväskylä 22.5.

Jyväskylän T5-kierrokselle kaksi huiman alipelattua näkemysvarmaa, toisen peliosuus alle 10 pinnaa ja kuskin mukaan on treeneissä todella hyvän tuntuinen...

Oulu 20.5.

Oulun T75-kierroksella muhkea jackpot. Teemme kolme erilaista lappua ja käytämme kolmea eri varmaa. Tarjolla mm. huima näkemysvarma, jolle treenarin mukaan tehdään mielenkiintoinen varustemuutos...

Pori 19.5.

Porin T5-kierroksella massiivinen etu kansasta. Kaksi väärää suosikkia vastapelin paikkoina. Tarjolla näille hieno vastavarma ja toinen näkemyskohde kahdella makumerkillä...

Seinäjoki 18.5.

Seinäjoen T5-kierrokselle erittäin edullinen läpivarma! Parille suosikille mehukkaat tärppihevoset kylkeen jo kapeassa kuitissa.

Vermo 17.5.

Teivosta T5-tili 306 € vain 24 € lapulla. Vermon T65-kierrokselle huikea näkemysvarma arviolla 20 %. Treenarikin toiveikas ja uskoo kärkisijaan, viimeistelyissä makean oloinen...

Teivo 16.5.

Teivon T5-kierrokselle mehukas varmavalinta, oli treenarinsa mukaan viimeistelyissä tosi latautuneen oloinen + kierroksen suurimmat suosikit varmistetaan

Forssa 15.5.

Forssan suureen T5-suosikkiin suolaukset => varmistetaan kunnolla + eräälle toiselle suosikille mehukas pelihevonen kaveriksi positiivisten tallikommenttien siivittämänä + rohkea ideavarma tasaisesta kohteesta

Kuopio 13.5.

Kuopion T75-kierrokselle mehukas vastavarma ylikuumalle suosikille + toinen varma positiivisin tallitiedoin ja treenari uskoo pärjäämiseen

Seinäjoki 12.5.

Seinäjoen T5-kierroksella herkullinen kannanoton paikka: Yhdessä kohteessa kansan suosikit luiskaan ja tilalle oma suosikkimme, sekä kolme huimaa tipsihevosta

Lahti 11.5.

Jokimaan T5-peliin loistovarma, jonka treenarikin uskoo voittoon + apuvarmaksi maukas tärppihevonen

Mikkeli 10.5.

Mikkelin T65-kierrokselle kaksi rajua ideavarmaa, vähintään toisen pitää voittaa, näiden prosentit 10-20 välimaastossa. Nelkku ja duo tarjoavat myös loistavaa sijoitettavaa. Muikean tilipäivän ainekset koossa.

Pori 9.5.

Mountain Hooligan (53) Rovaniemen duo-piikki, Kungen (26) päivän pelikohde. Porissakin vahvaa näkemystä ja maksavan maistuva duo-piikki

Rovaniemi 8.5.

Rovaniemen T5-kierrokselle tykkivarma, jonka treenarikin uskoo voittoon + näkemyshevosia isossa roolissa, duo maksavan tärppihevosen kautta, samoin troikissakin elävää ideaa + täytelähtöön huima tallitipsi

Vermo 7.5.

Vermon lauantain jäätävät tilihevoset: Whodouthinkuare (170) ja Mas Flash (76). Sunnuntaina jatketaan harjaamista. T7-jackpot -kierrokselle yksi läpivarma ja kaksi kiertovarmaa, toinen näistä 10 pinnan huima näkemyshevonen.

Vermo 6.5.

Finlandia-viikonvaihde käynnistyy huimilla peliraveilla. T75-pelin toisen varmamme kuski lähes voitonvarmana... pelaamattoman tipsihevosemme treenari lähtee pärjäämään...huima jytkymerkki isossa roolissa, valmentaja ei yllättyisi pärjäämisestä...

Seinäjoki 4.5.

Vermosta T6-tili 311,90 € vain 48 € lapulla. Seinäjoen T5-kierroksen kannanottokohde kahdella makumerkillä, toisen tipsihevosemme alustava kenkä/kärry-info ei pidä paikkaansa...

Vermo 3.5.

Vermon T6-jackpot maistuvalla varmalla, jonka kuski uskoo omaansa kovasti + tasaisessa kohteessa vahva kannanotto, kansan suosikki ohipelinä

Teivo 2.5.

Teivon T5-kierrokselle herkullinen ideavarma tasaisesta kohteesta, viime starteista poiketen kilpailee kokonaan kesäkengässä, treenari odottaa pärjäämistä...

Oulu 1.5.

Forssan nelkusta 412,93 € ja Turun T5-pelistä 388,02 €. Lisää tiliä haetaan Oulun vapunpäivän karkeloista. T4-peliin tarjolla mehukas näkemysvarma ja kierroksen kuumimmalle suosikille pari ideakaveria kylkeen

Forssa 29.4.

Forssan T75-peliin mehukas vastavarma kansan kuumalle suosikille, treenari hyvin toiveikas + valmentajan suolauksia erään kohteen tipsihevosesta

Turku 28.4.

Zelos (27 %) Jokimaan eilinen T5-piikki. Tänään Turussa vielä rohkeampi ideavarma, jota juoksunkulkukin suosii + Joseph Boko vain apuvarmaksi

Lahti 27.4.

Vermosta 56-kertoiminen kaksari kiinni, Ranch The Rock peli-ideana. Jokimaan T5-kierrokselle maistuvan alipelattu varma tasaisesta kohteesta. Kierroksen kuumimmat suosikit varmistetaan jo kapealla kuitilla + hyvää sijoitettavaa duossa ja troikassa.

Vermo 26.4.

Vermon varmamme ei viimeksi ollut parhaimmillaan. Nyt se viilettää voittoon varustemuutosten myötä. Treenarikin on hyvin toiveikas...

Teivo 25.4.

Teivon T5-kierrokselle rohkea näkemysvarma tuoreiden ja mielenkiintoisten tallikommenttien kera + kuumille suosikeille kavereita kylkeen

Kuopio 24.4.

Kuopion T5-kierrokselle loistovarma uunituoreiden positiivisten tallikommenttien kera + raju kannanotto tasaiseen kohteeseen, tarjolla 5 pinnan huima tärppi, jolta taustavoimat odottavat voittoa...

Seinäjoki 22.4.

Seinäjoella tykkiravit. Huikeaa pelattavaa. T7-jacpot maistuvalla läpivarmalla + huima kannanotto tasaiseen kohteeseen, kuuma suosikki kansalle ja lapulle kaksi tärppiä, tähän kisaan tähdätty, kaikki kengät riisutaan ja treenari toiveikas

Pori 21.4.

Porin T5-kierroksella treenari vahvistaa huiman näkemyksemme, uudella balanssilla petraa todella paljon. Kova kannanoton paikka. Tilipäivä!?

Kouvola 20.4.

Kouvolan T5-kierroksella maistuva varma ja vahva kannanoton paikka + duossa suoraa + molempiin troikkiin mehukkaat petsit

Vermo 19.4.

Parvelan Retu (41 %, arvio 48 %) Killerin tykkivarma. Vermossa ison tilin metsästykseen. T65-kierrokselle kaksi 10 pinnan hulppeaa kiertovarmaa, toinen näistä raju vastavarma suurelle suosikille...

Jyväskylä 18.4.

Jyväskylässä tili-ilta!? T5-kierrokselle vahva vastavarma ylikuumalle ja väärälle suosikille + maukas apuvarma, sekä painavat panostukset duoon ja troikkaan

Oulu 17.4.

Ouluun maistuvan edullinen varma, jonka tallitiedotkit positiiviset. Kierroksen pelatuimmille otetaan mehukkaan maksavia tärppihevosia kylkeen.

Lahti 15.4.

Jokimaalla huima T75-kierros. Tarjolla mahtava läpivarma positiivisten kommenttien kera + kaksi jäätävää 10 pinnan kiertovarmaa, toiselle näistä tehdään mielenkiintoinen varustemuutos...

Forssa 14.4.

Lotteria Maracat (19 %) Ylivieskan T5-varma + Helkan Urho (121) päivän duon piikki. Forssan T5-kierroksellekin löytyy huimat näkemysvarmat. Kierrätämme kahta makumerkkiä vuoronperään yksinään...

Ylivieska 13.4.

Vireveri (24 %) Vermon ideavarma. Ylivieskan T5-kierroksella kaksi hunajaisen maksavaa kiertovarmaa, vähintään toisen täytyy voittaa, toisesta piikistä saatiin positiivinen tallikommentti...

Vermo 12.4.

Viikko sitten Vermosta T6-tili 1396 €! Tänään Vermon rivit rohkealla ideavarmalla, treenarilta saatiin luottoa näkemykseemme + maistuva apuvarma, jonka kuski uskoo pärjäämiseen...

Teivo 11.4.

Teivon T5-kierroksella kahdessa kohteessa kantaa, ensin iso luotto herkulliseen varmavalintaamme ja toisessa näkemyskohteessa vedetään kansan suosikkia vastaan maukkailla tärppihevosilla...

Pori 8.4.

Keskiviikon voitoista osa reissuun. Porin T75-jackpot -kierrokselle loistovarmat. Treenarit todella luottavaisina. Tuoreiden talli-infojen jälkeen painavat panokset pesään...

Joensuu 7.4.

Vermosta T6-tili 1396,98! (kuvat) Credit To Love (34 %, arvio 40 %) kierroksen tykkivarma. Joensuun pitkäperjantain T5-kierrokselle maistuva ja alipelattu läpivarma, sekä hyvä apuvarma + tilin paikkoja ovat duo ja troikka

Vermo 5.4.

Vermon T6-jackpot -kierrokselle huikea tykkivarma. Se ei ollut viimeksi olosuhteiden takia parhaimmillaan. Tänään on parempi ja liitelee kesäkengillä ykköseksi...

Lappee 4.4.

Lappeen mehukas T5-varmamme epännistui viimeksi varustekokeilujen myötä, tänään palataan entisiin varusteisiin. Treenit ovat sujuneet hienosti ja kuskikin on toiveikas.

Seinäjoki 3.4.

Seinäjoen T5-pankki Mandela Zon. Lisäksi tarjolla raikkaan alipelattu apuvarma pikkulappuun, sekä muutamia herkullisia tärppihevosia

Kaustinen 1.4.

Kaustisen jackpot-kierrokselle huimia ideoita. Tarjolla mm. parin(!) pinnan näkemysvarma ja treenarikin odottaa omaansa kolmen joukkoon. Toisessa näkemyskohteessa kuitille vain kaksi alle 10 pinnan tärppiä...

Kouvola 31.3.

Sofie Halm (24 %, arvio 32 %) Jokimaan loistava pelihevonen, päivän duosta tilitettiin. Kouvolan T5-kierroksen muikea näkemysvarmamme löytyy tasaisesta kohteesta, Nemea Katolle kaksi kaveria kylkeen...

Lahti 30.3.

Stonecapes Unity (6 %) Vermon mehukas tipsihevonen, kaksareilla harjattiin. Jokimaan illassa huima T5-ideapiikki, kuskikin luottavainen ja vahvisti vahvaa luottoamme.

Vermo 29.3.

Vermon T65-kierrokselle huikean hieno näkemysvarma, kuskillakin kova luotto ja hän uskoo pärjäämiseen + vastapeli väärään suosikkiin. OP Roc (10 %) Teivon timanttinen T5-tärppi kahteen merkkiin.

Teivo 28.3.

Kuopion T5-pelistä jo 18 € lapulla lunastus 70,64 €. Bond Eagle (75 %) ja Tatuari (22 %) varmoina, Suven Sametti (28 %) ohipelinä. Teivoon rajua näkemystä. Tasainen T5-kohde kahdella huimalla tipsimerkillä, treenareiltakin positiivista infoa, menestysmielellä ollaan matkassa...

Kuopio 27.3.

Kuopion T5-kierrokselle hyvä varma + mehukkaan alipelattu apuvarma + toisessa troikassa huima tipsihevonen kiertoon

Turku 25.3.

Turun T75-jackpot -kierrokselle painavat panostukset. Tarjolla todellinen tykkivarma, treenarikin toiveikas ja odottaa menestystä

Seinäjoki 24.3.

Seinäjoen T5-kierroksella mehukasta kannanottoa: Yksi kohde alipelatulla suosikilla ja herkullisella tärppihevosella + hyvä vastavarma ylikuumalle suosikille

Oulu 23.3.

Arctic Crown (35 %) Vermon tykkivarma arviolla 50 %. Briljantti Buugi (15 %) päivän idea! Oulussa mehukas läpivarma, treenarikin uskoo pärjäämiseen + parissa kohteessa rajut vastapelit vääriin suosikkeihin

Vermo 22.3.

Teivon T5-lunastukset 108,08 € | 162,12 €, Vappu-Ukko (20 %) ideana. Vermossa mehukkaan alipelattu T65-piikki, sekä raju näkemys tasaiseen koitokseen, lapulle kaksi maksavaa tärppihevosta...

Teivo 21.3.

Teivon T5-pelissä raikasta kannanottoa kierroksen visaisimpaan koitokseen, lähtöön kaksi roimasti alipelattua makumerkkiä...

Mikkeli 20.3.

Vermon nelkusta 211,96 €, Make It Up (3 %) tipsinä. Kuopion T5-pelistä 283,44 € vain 20 € lapulla, Didi Dam (12 %) piikkinä. Mikkelin T5-kierroksella kova kannanotto tasaisimpaan kohteeseen + herkulliset tipsimerkit suursuosikkien kylkeen.

Vermo 18.3.

Vermon jackpot-kierroksella namukasta näkemystä, reilu etu kansasta alipelatulla suosikilla ja liki nollan prosentin tärppihevosella... Painavat panostukset pesään.

Kuopio 17.3.

Kuopion T5-kierrokselle kaksi huimaa näkemysvarmaa, vähintään toisen pitää voittaa: \"En putoaisi penkiltä, vaikka tämä voittaisi\"...

Jyväskylä 16.3.

Jyväskylään maistuvan alipelattu T5-läpivarma + hyvä apuvarma + kaksi maksavaa tärppiä suuren suosikin kylkeen

Vermo 15.3.

Vermon T65-kierroksella niskalenkki kansasta. Tarjolla kaksi herkullista kiertovarmaa, kumpikaan ei ole kohteensa suosikki ja ovat selkeästi aliarvostettuja...

Kaustinen 14.3.

Kaustisen T5-kierrokselle maistuvan alipelattu varma ja vahvaa kannanottoa, mm. eräs väärä suosikki jätetään kansalle + yhdessä kohteessa edullisen suosikin kylkeen vain kaksi tärppihevosta...

Oulu 13.3.

Oulun T5-kierroksella rajua kannanottoa kahdessa kohteessa, toiseen 10 pinnan piikki ja toisessa lapulle reippaasti alipelattu suosikkimme, sekä huiman pelaamaton tipsihevonen...

Joensuu 11.3.

Joensuun jackpot-kierrokselle mehukas näkemysvarma. Uskomme vahvasti tämän voittoon, samoin uskoo hevosen treenari ja kuski...

Turku 10.3.

Turun T5-kierrokselle herkullisen alipelattu näkemysvarma: \"Tähän kisaan on tähdätty\"...

Seinäjoki 9.3.

Callela Ikaros (29 %) Vermon pitävä näkemysvarma. Seinäjoen T5-kierroksella mehukkaan maksavat tärppihevoset isossa roolissa, hyvät saumat tilille...

Vermo 8.3.

Vermon T65-kierrokselle mehukas näkemysvarma. Tallitiedot positiiviset. Varustemuutosten myötä voittoon...

Teivo 7.3.

Teivon T5-kierroksella huiman alipelattu näkemysvarma. Järkipelaajien paikka iskeä. Apuvarmakin kiehtoo. TIli-ilta tiedossa...

Kaustinen 6.3.

Kaustisen T5-pelissä huima kannanotto tasaiseen kohteeseen, lapulle kaksi räikeän aliarvostettua tärppihevosta ja näistä toisesta saatiin tosi positiiviset tallikommentit

Rovaniemi 4.3.

Viikko sitten Teivosta komea T7-tili 1426,20 €! Rovaniemeltä haetaan vielä isompaa nousua. Tarjolla kaksi herkullista läpivarmaa + maksavia tärppihakuja

Pori 3.3.

Jokimaan T5-lunastus 127,40 € vain 24 € lapulla. Zara Avenger ja Karlo pitävät piikit. Porista haetaan isompaa tiliä huiman näkemysvarman avulla. Etua on reippaasti puolellamme.

Lahti 2.3.

Jokimaan T5-kierrokselle herkullisen alipelattu varma. Treenarikin toiveikas ja uskoo voittoon! Lisäksi yksi väärä suosikki jätetään kansalle.

Vermo 1.3.

Lauantaina Teivosta 1426,20 € tilitys. Tämän illan Vermon jackpot-kierrokselta haetaan taas maukasta osumaa. Tarjolla kaksi loistovarmaa, jotka eivät ole päivän pelatuimpia hevosia.

Forssa 28.2.

Forssan T5-kierroksella ison tilin hakuun kahden huiman kiertovarman avulla. Toisen varmamme peliosuus alle 10 pinnaa. Positiiviset tallikommentit säestävät ideoidemme saumoja...

Joensuu 27.2.

Teivosta komea T7-tili 1426,20 €! Joensuun euronelkussa huima vastavarma ylikuumalle suosikille, treenarikaan ei näe esteitä menestykselle...

Teivo 25.2.

Teivon finaalikierroksen jackpot-systeemit maistuvan näkemysvarman päälle + muissa kohteissa suosikkien kylkeen maksavia tärppihevosia

Turku 24.2.

Turun T5-kierroksella erittäin edullinen varmavalinta, sen kautta kaksi yksinkertaista lappua ja yksi kerrottu kuitti + duo ja toinen troikka panostuksen paikkoja

Kouvola 23.2.

Kouvolan T5-kierrokselle mehukkaan alipelattu näkemysvarma, treenarikin luottavainen ja uskoo kärkisijaan, mahdolliset varustemuutokset vielä terävöittävät menoa...

Vermo 22.2.

Miya Gran (9 %) Seinäjoen T5-pelin ja päivän duon pitävä piikki! Vermossakin tarjolla mehukkaita tipsihevosia. Näitä otetaan kuumien suosikkien kylkeen.

Seinäjoki 21.2.

OP Roc (5 %) Jyväskylän euronelkun mehukas tipsihevonen. Seinäjoellekin rajua näkemystä, T5-ideavarmamme peliprosentit alle kymmenen, treenarikin odottaa omaltaan paljon...

Jyväskylä 20.2.

Adrasthee (21 %) Kuopion T75-kierroksen näkemysvarma! Sahara Magaria (17 %) Porin T5-ideapiikki. Jyväskyläänkin tarjolla huima ideavarma!

Kuopio 18.2.

Kuopion jackpot-kierroksella huima vastavarma ylikuumalle suosikille, kuskikin uskoo pärjäämiseen + useita maksavia tipsihevosia isossa roolissa. Maistuva pelipäivä tiedossa.

Pori 17.2.

Porin T5-kierrokselle jättimaistuva näkemysvarma, treenarikin luottavainen ja uskoo omaansa

Lahti 16.2.

Jokimaan T5-pelissä raju kannanoton paikka, ylikuumat suosikit kansalle ja tilalle kaksi huimaa 10 pinnan tärppihevosta. Iso tili kiikarissa...

Vermo 15.2.

Gliding Star (14 %) Teivon pitävä T5-näkemysvarma arviolla 24 %. Vermon T65-kierrokselle kaksi hurjaa kiertovarmaa. Molempien prosentit alle kymmenen. Onnistuminen palkitaan ruhtinaallisesti.

Teivo 14.2.

Mikkelin euronelkusta 145,96 €. Teivosta haetaan paljon isompaa tiliä, T5-varmamme peliosuus 10 pinnaa ja apuvarmaa vedetty saman verran...

Mikkeli 13.2.

Mikkelin nelkussa mehukas ideavarma, treenarikin odottaa pärjäämistä + huimia tipsihevosia muissakin kohteissa, mm. eräästä tällaisesta saatiin mielenkiintoiset tallikommentit...

Vermo 11.2.

Vermon T75-kierroksella muhkea 187 506 € jackpot. Virittelemme normaalia suuremmat systeemit. Tarjolla kovat kiertovarmat + mehukkaat jättipommit.

Turku 10.2.

Turun T5-kierroksella iskun paikka kahdessa kohteessa, toisessa suosikki jätetään kansalle ja toisessa alipelatun suosikin kaveriksi kaksi alle 10 pinnan pommia

Seinäjoki 9.2.

Seinäjoen T5-pelissä kovat kannanotot kahteen kohteeseen, maksavat tipsihevoset isossa roolissa + herkulliset duo- ja troikkaviritykset

Vermo 8.2.

Vermon T65-kierrokselle huima näkemysvarma, jota pelattu alle 10 pinnaa. Treenarikin toiveikas ja uskoo pärjäämiseen. Muissakin kohteissa jäätäviä tipsejä.

Jyväskylä 7.2.

Teivon euronelkussa senttien päässä iso tili, jättipommi Kyle Web (3 %) lapulla kolmeen merkkiin! Jyväskylässäkin useita maksavia tärppihevosia, sekä kaksi kovaa T5-kiertovarmaa + panostukset duoon, sekä troikkiin.

Teivo 6.2.

Teivon euronelkussa 40 000 € jackpot. Tarjolla maistuva läpivarma, jonka kuski hyvin toiveikas + kaksi hienoa kiertovarmaa + makean maksavia tärppihevosia

Oulu 4.2. ja Solvalla 4.2.

Oulun T75-kierrokselle kaksi väkevää kiertovarmaa, toisen peliosuus 10 pinnaa ja toisen hieman yli 20 + maukasta vedettävää muissakin pelimuodoissa. Solvalla: Iso jackpot + hyvät varmat

Forssa 3.2. + Solvalla 4.2.

Forssan T5-kierrokselle hunajainen vastavarma kansan kuumalle suosikille, kuskikin uskoo pärjäämiseeen + Solvalla: Iso jackpot + hyvät varmat

Lahti 2.2.

Jokimaan T5-peliin kaksi mehukasta kiertovarmaa. Kumpikaan ei ole kohteensa suosikki. Molemmista saatiin toiveikkaat tallikommentit.

Vermo 1.2.

Vermon jackpot-kierrokselle hulppea alle 10 pinnan näkemysvarma. Arviomme sen voitolle 20 %. Rajua etua puolellamme. Muhkea tilipäivä tiedossa?!

Teivo 31.1.

Teivon T5-kierrokselle loistovarma, jolta treenarikin odottaa pärjäämistä + hyvä apuvarma + vahva kannanoton paikka tasaiseen koitokseen, jossa mm. kansan suosikki ohipelinä

Kuopio 30.1.

Kuopion euronelkussa kaksi kiertovarmaa + raju kannanotto tasaiseen kohteeseen => suosikki vastapelinä ja tilalle oma suosikkimme, sekä kaksi mehukasta tärppiä

Lappee 28.1. + ilmaisarvioita Ruotsiin

Lappeen T75-kierrokselle kaksi tykkivarmaa. Ensimmäisen varmamme treenari erittäin luottavainen ja uskoo pärjäämiseen + suolaus monen petsarin ideahevoseen...

Turku 27.1. & ilmaisarvioita Ruotsiin

Jyväskylästä T5-lunastus 199,96 € vain 14,40 € lapulla. Turusta haetaan isompaa nousua, maistuva T5-varma + rohkeassa kannanottokohteessa kaksi huimaa tipsiä

Jyväskylä 26.1.

Jyväskylässä täysipainoinen peli-ilta, T5-kierroksella vahva vastapeli ylikuumaan suosikkiin + mielenkiintoiset tallikommentit T5:sen kahdesta avainhevosesta. Näitä tietoja ei lehdistä saa...

Vermo 25.1.

Vermon T65-kierrokselle reippaasti alipelattu huima näkemysvarma, treenarikin luottavainen. Ison petsin paikka...

Teivo 24.1.

Teivon T5-kierroksella huima kannanoton paikka, yksi kohde pelataan kolmella tosi vähän vedetyllä tipsihevosella. Iso etu kansasta.

Oulu 23.1.

Oulun euronelkussa 40 000 € jackpot. Tarjolla huiman edullinen kymmenen pinnan näkemysvarma. Treenarikin toiveikas ja uskoo omaansa. Ison tilin paikka...

Lahti 21.1.

Jokimaalla tykkiravit. Huikean hyvää pelattavaa ja vahvaa näkemystä. Jackpot-viritykset jäätävien kiertovarmojen päälle. Kohteet täynnä maksavia tipsihevosia...

Kouvola 19.1.

Kouvolan T5-kierrokselle tykkivarma! Huiman edullinen näkemysvarmamme kiehtoo...

Vermo 18.1.

Qiulius On Stage (13 %) Teivon tykki-idea arviolla 22 %. Vermon T65-kierrokselle jäätävä näkemysvarma, treenarikin uskoo voittoon...

Teivo 17.1.

Teivon T5-kierroksella mehukas kannanoton paikka, kansaa vastaan kahdella tärppihevosella + kaksi kiertovarmaa + duo + päivän pelikohde + mielenkiintoinen tallikommentti + lämmitykset

Jyväskylä 16.1.

Viikko sitten Mandela Zonin kautta euronelkusta 364,86 € tilitys. Tänään haetaan isompaa nousua. Tarjolla voimakas kannanotto tasaiseen kohteeseen, lapulle vain kaksi ideamerkkiä

Mikkeli 14.1.

Mikkelin T75 kahden herkullisen varman päälle. Toinen varmamme oli tiistain viimeistelyissä makean oloinen. Toinen piikkimme kärsi viimeksi varustemurheista, nyt treenari odottaa siltä pärjäämistä...

Lahti 12.1.

Vincent CD (21 %) Vermon pitävä näkemysvarma! Jokimaan iltaankin tykkivarma + eräälle suosikille maistuva tipsi kylkeen, jolta uusien varustemuutosten myötä odotetaan parempaa...

Vermo 11.1.

Vermon T65-kierrokselle muikea näkemysvarma arviolla 27 %, kuskikin toiveikas ja uskoo pärjäämiseen

Lappee 10.1.

Lappeen T5-kierroksella kaksi mehukasta kiertovarmaa positiivisten tallikommenttien kera. Seinäjoen euronelkusta 364,86 €. Mandela Zon (26 %) tykkivarma arviolla 35 %.

Seinäjoki 9.1.

Seinäjoen jackpot-nelkussa ideat kiertoon, toisessa kuitissa mehukas kiertovarma ja toisessa kuitissa vastapeli kahden kohteen suosikkeihin...

Pori 7.1.

Porin jackpot-kierroksen pelijakaumassa reippaita vääristymiä. Tarjolla mehukas näkemysvarma + muissakin kohteissa useita maksavia tärppihevosia.

Jyväskylä 6.1.

Mas Flash (45) toi Kouvolan troikasta nousua. Jyväskylän T5-kierrokselle maistuvan edullinen tukipilari + kansan varma Topevalle kaksi kaveria.

Kouvola 5.1.

Kouvolan T5-kierroksella mehukas vastavarma kuumalle suosikille + muissa kohteissa maukkaita tärppejä suosikkien kylkeen

Vermo 4.1.

Vermon T6-jackpot -kierrokselle mehukas näkemysvarma, juoksunkulku suosii ja tallitiedotkin ovat lupaavat, treenari uskoo omaansa...

Teivo 3.1.

Teivon T5-kierroksella ison potin ainekset. Tarjolla hulppean rohkea ideavarma + raju vastapeli kansan väärään suosikkiin.

Oulu 2.1.

Oulun T4-jackpot maistuvalla varmalla uunituoreiden positiivisten tallikommenttien kera + vastapeli erään kohteen suosikkiin + troikista kalastellaan isoa vonkaletta

Vermo 31.12.

Vermon T75-kierroksella rajua näkemystä. Yhdessä kohteessa kansan suosikit luiskaan ja tilalle kaksi huiman vähän vedettyä tärppihevosta. Isosti etua puolellamme.

Turku 30.12.

Jokimaalta 509-kertoiminen troikka kiinni, Sergio Leone (267) tipsinä. Turun T5-varmamme oli torstain vedoissa makean tuntuinen ja on tänään maistuvan edullinen tukipilari.

Lahti 29.12.

Harlamov (38 %) Vermon varma arviolla 50 %. Jokimaallekin hyvä varma + kierroksen pelatuin varmistetaan + maukkaita yllärimerkkejä.

Vermo 28.12.

Vermon T6-jackpot -kierrokselle loistovarma! Huiman alipelatun piikkimme treenarikin on toiveikas + kaksi maistuvaa apuvarmaa.

Teivo 27.12.

Zolamani (10 %) Kuopion tykkivarma arviolla 25 %, kuutosilla ja viitosilla 947,66 €. Teivoonkin tarjolla herkullinen varma, josta saatiin treenarilta positiiviset tallikommentit.

Kuopio 26.12.

Tapaninpäivän Kuopion jackpot-kierroksella rajuja ratkaisuja. Tarjolla mm. huima n. 10 pinnaa pelattu näkemysvarma, jolle arviomme on 25 %!

Jyväskylä 23.12.

Jyväskylän T5-kierroksella vahvaa näkemystä kansaa vastaan, tasaisessa kohteessa lapulle reippaasti alipelattu ideasuosikki + mehukas tärppihevonen

Kouvola 22.12.

Kouvolan T5-kierrokselle maistuva varma positiivisten tallikommenttien tukemana + apuvarmaksi hulppea n. viiden pinnan tipsihevonen

Vermo 21.12.

Vermon T65-rivit kahden herkullisen kiertovarman kautta, toisen varmamme peliosuus 10 pinnan paikkeilla. Reipasta etua tarjolla.

Teivo 20.12.

Teivon T5-kierrokselle kaksi mehukasta kiertovarmaa. Molemmista saatiin mielenkiintoisen positiiviset tallikommentit. Toisessa troikassakin jäätävää näkemystä lupaavien tallitietojen kera...

Magic Monday 19.12.

Magic Mondayn T65-kierroksella vahvaa näkemystä. Tarjolla kaksi loistovarmaa. Rajua etua puolellamme.

Oulu 17.12.

Oulun T75-kierrokselle huiman edullinen näkemysvarma. Treenarikin erittäin luottavainen. Porista T5-tili 438,41 €! ​​​​​​​Kauniin Rohkee (19 %) ideavarmana!

Pori 16.12.

Porin T5-kierroksella vahva etu kansasta! Tarjolla makean edullinen näkemysvarma erittäin tasaisesta kohteesta. Kuskikin toiveikas ja uskoo kärkisijaan.

Kuopio 15.12.

Kuopion T5-kierroksella kova kannanoton paikka, muutaman pinnan tärppihevonen isossa roolissa + maistuva varma

Vermo 14.12.

Vermon T65-kierroksella vahva etu kansasta kahdessa kohteessa, myös varmamme maistuu, on mennyt treeneissä hienolla tyylillä... Seinäjoen tärppimme Thats Man (61) toi tiliä troikasta.

Seinäjoki 13.12.

Seinäjoen T5-pelissä huimaa näkemystä! Iso suosikki vastapelinä + raju 10 pinnan näkemysvarma + monia muitakin maksavia tärppihevosia.

Magic Monday 12.12.

Magic Mondayn T65-kierrokselle rajusti alipelattu 10 pinnan näkemysvarma! Teivon T4-pelistä 256,33 €, Mr Stahl (31 %, arvio 42 %) pitävä piikki.

Teivo 10.12.

Teivon T75-kierrokselle jättimaistuva varma erittäin positiivisten tallikommenttien kera: \"Tältä pitää odottaa pärjäämistä.\" + T4 + troikat + pelikohteita kaksaribonuskohteisiin + lämmitykset

Lahti 9.12.

Claude P.Hill (22 %, arvio 30 %) Kaustisen T5-kierroksen jäätävä vastavarma. Jokimaallekin mehukas vastavarma kansan väärälle suosikille. Etua on taas reippaasti puolellamme.

Kaustinen 8.12.

Kaustisen T5-systeemit rohkean ja alipelatun ideavarman päälle, näkemyshevosemme ohjastajakin on toiveikas

Vermo 7.12.

Vermon T65-kierrokselle huima näkemysvarma, jonka pärjäämisestä ei treenarikaan yllättyisi. Mukana myös maistuvat T4 + duo + troikka + kolme pelikohdetta kaksaribonuskohteisiin.

Oulu 6.12.

Itsenäisyyspäivän Oulun T5-kierroksella vahva vastapeli isoon suosikkiin, tämän tilalle kaksi idearastia, joista toinen on ihan pelaamaton pommihaku

Magic Monday 5.12.

Viikko sitten Magic Mondaysta muhkea T6-tili 2701,58! Tänään uusi tili!? Tarjolla kaksi mehukasta kiertovarmaa. Vähintään toisen näistä pitää voittaa.

Superlauantai 3.12. & jackpot-T75-Bergsåker 3.12.

Superlauantain muhkea vihjepaketti nyt tulilla. Normaalia suuremmat T7-jackpot -viritykset kolmen kiertovarman kautta + useita maksavia tipsihevosia + herkulliset T4/troikat Rovaniemelle ja Vermoon + prosenttiarviot kaikkiin lähtöihin + Bergsåker, *****jackpot-T75-riveissä kierrossa kaksi rajusti alipelattua ideavarmaa + kaikki arviot + perusteluja + ali- ja ylipelatut

Lahti 1.12.

Jokimaan T5-pelissä maukas kannanoton paikka, kuitille suosikki + kolme alle 10 pinnan tipsihevosta

Vermo 30.11.

Virin Vihtori (9 %) Jyväskylän tykki-idea arviolla 22 %! Vermon T65-kierrokselle herkullinen näkemysvarma positiivisten tallitietojen siivittämänä

Jyväskylä 29.11.

Magic Mondayn jackpot-kierrokselta komea T6-tili 2701,58 €!!! Jyväskylän T5-kierrokselle jäätävä vastavarma väärälle suosikille, treenarikin uskoo pärjäämiseen + kiehtovan tasainen kohde vain kahdella tipsihevosella

Magic Monday 28.11.

Celsius Evo (20 %) Turun tykkivarma, kuutosilla ja viitosilla 170,86 €. Magic Mondayn T6-jackpot -kierrokselta haetaan tiliä maukkaan läpivarman kautta

Turku 26.11.

Turun T75-kierrokselle huima näkemysvarma tasaiseen Voimaeläin cupin finaaliin. Kuskikin erittäin luottavainen: \"Kyllä tältä pitää ehdottomasti odottaa pärjäämistä\"...

Kuopio 25.11.

Kuopioon maistuvan alipelattu T5-varma, kuskikin uskoo pärjäämiseen + Bismarck Comerylle ideakaveri kylkeen

Lahti 24.11.

Vermosta T6-tili 531,66 €, Quite Vanity (5 %) tärppinä. Jokimaan T5-kierrokselle mehukas vastavarma kuumalle suosikille, tallitiedotkin positiiviset

Vermo 23.11.

Vermossa rajua näkemystä. Tarjolla mm. huima kymmenen pinnan piikki, sekä kierroksen tasaisin kohde kahdella tipsimerkillä.

Teivo 22.11.

Caviar Creation (28 %) Magic Mondayn tykkivarma arviolla 38 %. Teivoonkin tarjolla jäätävä T5-näkemysvarma. Lisäksi kapeassa kuitissa toinen maukas piikkiheppa.

Magic Monday 21.11.

Magic Mondayn jackpot-kierrokselle jäätävä näkemysvarma: \"Odotukset ovat korkealla\" vahvisti treenari näkemystämme

Seinäjoki 19.11 & T75-Jägersro

Seinäjoen T75-kierrokselle tykkivarma! Huikean alipelattu näkemyshevonen, jonka kuskikin on toiveikas & T75-Jägersro nyt myynnissä

Turku 18.11. & T75-Jägersro

Turun T5-kierrokselle mehukas vastavarma kansan väärälle suosikille + isoa tiliä haetaan myös duosta ja troikasta maksavilla tipsihevosilla & T75-Jägersro nyt myynnissä

Kouvola 17.11.

Kouvola T5-kierrokselle mehukas vastavarma kansan väärälle suosikille + kaksi kovaa apuvarmaa + maukkaat duo- ja troikkaviritykset

Vermo 16.11.

Vermon T65-kierrokselle herkullinen näkemysvarma tuoreiden ja positiivisten tallitietojen kera + kova kannanoton paikka, lapulle suosikki + kaksi tärppiä

Teivo 15.11.

Magic Mondaysta T6-tili 1066,64 €! Its Raining Men (46 %) piikkinä, Mildrid (9 %) tärppinä. Teivossa uusi tilipäivä?! Maistuva T5-varma, sekä mehukkaita tipsihevosia.

Magic Monday 14.11.

Magic Mondayn T6-jackpot -viritykset mehukkaan näkemysvarman päälle. Tallitiedot positiiviset. Harjoitukset ovat sujuneet hienosti. Treenari vahvisti näkemyksemme. Viime starttien heikompiin sijoituksiin oli selvät syyt.

Jyväskylä 12.11. & T75-Eskilstuna

Jyväskylän T75-kierrokselle hurja ideapiikki, peliosuus alle 10 pinnaa, vaikka pitäisi olla suosikkeja. Treenarikin odottaa menestystä! Myös toisesta varmasta saatiin oikein positiiviset kommentit. Eskilstunaan kolme *****jackpot-T75-riviä alle 20 % ideavarmoilla

Seinäjoki 11.11. & T75-Eskilstuna

Seinäjoelle maistuva T5-varma, megasuosikille huima pommi kylkeen + herkulliset duo ja troikkaviritykset, Eskilstunaan kolme *****jackpot-T75-riviä alle 20 % ideavarmoilla

Lahti 10.11.

Jokimaan T5-pelissä raju vastapeli ylikuumaan suosikkiin + tasaisessa kohteessa ideasuosikki piikiksi

Vermo 9.11.

Teivon T5-pelistä tilitettiin 230,20 €, Edwin Orden (17 %) jäätävä näkemysvarma. Vermon T65-kierrokselle mahtivarma: \"Kyllähän sen pitää olla tänään tosi lähellä voittoa\", kertoi varmamme kuski...

Teivo 8.11.

Teivon T5-pelistä ison tilin hakuun. Tarjolla huima näkemysvarma arviolla 20 %.

Magic Monday 7.11.

Magic Mondayn T6-jackpot vahvalla varmalla + tasaiseen kohteeseen kova kannanoton paikka

Mikkeli 5.11.

Mikkelissä vahvaa kannanottoa: Maistuva T75-piikki + huima vastapeli rajusti ylivedettyyn kansan suosikkiin + suuren yleisön revityskohteessa lapulle suosikin seuraksi kolme mehukasta tipsiä...

Pori 4.11.

Poriin vahvalla otteella. Tarjolla kaksi huimaa kymmenen pinnan T5-kiertovarmaa. Vähintään toisen pitää voittaa + maistuva duo ja pelikohteita kaksaribonuskohteisiin.

Jyväskylä 3.11.

Jyväskylän T5-kierroksella ison tilin paikka? Tarjolla on rohkea ja mehukas vastavarma kansan suurelle suosikille. Myös muissa kohteissa on maksavia tipsimerkkejä.

Vermo 2.11.

Vermon T65-kierrokselle rajua näkemystä. Yhdessä kohteessa suosikkeihin vastapeli ja tilalle kolme huimaa tipsimerkkiä + maistuva läpivarma

Teivo 1.11.

Matteo De Veluwe (21 %) Kouvolan T75-näkemysvarma, Teivon T5-peliin tarjolla kolme hulppeaa kiertovarmaa ja nämä kaikki ovat alle 10 % pelattuja

Kouvola 29.10 + Romme 29.10.

Viimeksi Kouvolasta 3880 € T5-tilitys. Nyt jackpot-kierrokselta uutta pottia hakemaan huimalla näkemysvarmalla. Tipsihevosemme kuskikin on tosi toiveikas. Rommen T75 paljon tavallista lupaavampi.

Kuopio 28.10. + Romme 29.10.

Kuopion T5-kierroksen tasaisimmasta kohteesta löytyy mehukas ideavarma + maksavia tärppejä pelatuimpien kylkeen. Rommen T75 paljon tavallista lupaavampi.

Lahti 27.10.

Säfööri (20 %) Vermon ideavarma, Truedream AF (52) troikkapiikki. Jokimaan T5-pelissä kaksi rajusti alipelattua näkemyshevosta kiertovarmoiksi. Tallikommentit tosi lupaavat.

Vermo 26.10.

Vermon T6-jackpot -kierroksella huima vastavarma ylikuumalle suosikille oikein positiivisten tallikommenttien säestämänä + vahvaa näkemystä troikissa

Teivo 25.10.

Noble Boy S (168) toi tiliä Oulun troikasta. Teivossakin mehukkaita tipsihevosia tarjolla. Näitä pyöritellään T5-lapuilla + duo ja troikka tarjovat saumat isoon ilotulitukseen.

Oulu 24.10.

Kuopiosta 98-kertoiminen duo kiinni. Porista tiliä Rekilammen Saulilla ja Unique Creationilla. Oulun T5-kierroksella raju vastapeli kuumaan kansan suosikkiin...

Pori 22.10.

Porin T7-jackpot -kierroksella huiman hyvää pelattavaa. Jäätävän edullisia kiertovarmoja tarjolla. Näiden avulla haetaan muhkeaa nousua. Muissakin pelimuodoissa loistavaa vedettävää.

Kuopio 21.10.

Kouvolasta T5-tili 3880,14! Kuopiossakin on tilin paikka. Tarjolla mehukas T5-näkemysvarma positiivisten kommenttien tukemana + hyvää vedettävää duossa ja troikassa.

Kouvola 20.10.

Kouvolassa jättimaistuva T5-näkemysvarma, jota moni asia puoltaa. Etua on paljon puolellamme. Megasuosikit varmistetaan. Kaksaribonuskohteisiin kolme pelikohdetta + duo + troikka + lämmityksiä.

Vermo 19.10.

Viikko sitten Vermosta T6-tili 1232,40 € vain 45 € lapulla. Tänään haetaan vieläkin isompaa osumaa. Tarjolla hulppea näkemysvarma, jonka peliosuus alle 10 %. Lupaavat tallikommentit puoltavat yritystämme...

Teivo 18.10.

Oulusta T5-tili 570,58 €! Teivon T5-kierroksellakin tilin paikka. Tarjolla herkullisen alipelattu näkemysvarma, jonka treenarikin toiveikas: \"Pettynyt olen, jos ei tänään pärjää\"...

Oulu 17.10.

Oulun T5-kierroksella reippaita vääristymiä. Nyt paikka iskeä. Tarjolla mm. hulppea kiertovarma + yhdessä kohteessa kuitille vain kolme maksavaa tärppiä.

Lahti 15.10.

Jokimaan T7-jackpot -kierrokselle mehukkaat viritykset. Toinen varmoistamme on ollut treeneissä vain entistä pirteämpi. Mukana myös 10 pinnan kiertovarma + raju vastapeli ylikuumaan suosikkiin.

Pori 14.10.

Porin T5-kierrokselle kova kannanotto tasaiseen kohteeseen, lapulle kaksi mehukasta pelimerkkiä ja toisesta näistä saatiin tosi lupaavat talli-infot...

Joensuu 13.10.

Vermossa meni mahtavasti, T6-tili 1232,40 € vain 45 € lapulla ja päivän duosta jättitili! Vilju (32 %) piikkinä kaikissa kuiteissa! Vermon ilotulituksesta siivu Joensuuhun. Tarjolla kaksi herkullista kiertovarmaa. Molemmista positiiviset talli-infot.

Vermo 12.10.

Vermon T65-kierroksella 65 000 € jackpot. Lisärahan tavoitteluun herkullisella näkemysvarmalla + kahdella hyvällä apuvarmalla

Teivo 11.10.

Teivoon mehukkaan edullinen T5-varma, josta positiiviset talli-infot + raju kannanoton paikka tasaiseen kohteeseen => kansan suosikki ohipelinä

Rovaniemi 10.10.

Turun ilotulituksesta siivu Rovaniemen raveihin. T5-kierroksella kahdessa kohteessa rajua kannanottoa, toisessa näkemyskohteessa suosikit kansalle…

Turku 7.10. + Ruotsi

Turun kaksipäiväiset käyntiin. T5-pelissä vahva etu kansasta kahdella näkemyshevosella. Åbyyn kaksi ****T75-riviä aggressiivisella otteella!

Lahti 6.10.

Jokimaa Tekee Tähtiä -karsintapäivän T5-kierrokselle kaksi hulppeaa kiertovarmaa. Vähintään toisen pitää voittaa + kaksaribonukset talteen kolmella pelikohteella

Vermo 5.10.

Vermon T65-kierroksen näkemysvarmaamme on hoidettu viime startin jälkeen. Se on nyt aiempaa terävämpi ja pörhäkämpi. Tarjolla on myös toinen jäätävä näkemyspiikki

Jyväskylä 4.10.

Suvelan Rinssi (31 %, arvio 45 %) Seinäjoen loistovarma. Jyväskyläänkin maistuva T5-piikki + mielenkiintoista talli-infoa erään kohteen suosikista...

Seinäjoki 3.10

Seinäjoen T5-kierrokselle mehukas varmahaku. Treenarikin luottavainen: “Voitto ei yllättäisi.”

Teivo 1.10. + Ruotsi

Teivon Kriterium-karkeloiden T7-jackpot -kierrokselle herkullinen näkemysvarma. Kuskikin uskoo voittoon + useita maksavia tärppihevosia. Ruotsin ****T75 kahdella railakkaalla ideavarmalla!

Kuopio 29.9.

Kuopion T5-näkemysvarmamme viimeisteli virettään parisen viikkoa sitten Jyväskylän harjoitusraveissa, treenari nyt hyvin toiveikas…

Vermo 28.9.

Viikko sitten Vermon T4-pelistä 1449,87 €. Tänään on uuden tilityksen paikka. Tarjolla kaksi hunajaista T65-kiertovarmaa, toinen näistä on varustemuutosten myötä aiempaa terävämpi…

Mikkeli 27.9.

Mikkelin T5-kierroksen kahdessa kohteessa kansa niskalenkkiin

20.9. Teivon T65-kierroksella iskun paikka.

Normaalia suuremmat viritykset loistovarman kautta + kaksi maukasta apuvarmaa + T4 + duo + troikat + pelikohteita kaksaribonuskohteisiin

19.9. Maanantain kiinnostavimmat kisat Oulussa. Tarjolla makoisa ja erittäin edullinen T4-varma. Tuoreet positiiviset tallikommentit puoltavat valintaamme

17.9. Seinäjoen T75-systeemit hienon ideavarman päälle.

Varmamme on treenarinsa mukaan pienen huollon jäljiltä entistä ehompi…

15.9. Kouvolan T5-kuitit reippaasti alipelatun varman varaan

hevosen treenarikin uskoo voittoon + apuvarmaksi mojova ideaheppa + kierroksen pelatuimmalle kavereita

14.9. Vermon T6-jackpot -kierrokselle herkullinen vastavarma ylikuumalle suosikille, treenitiedotkin puoltavat + muissakin kohteissa hyvää vääntöä

13.9. Lappeen T5-kierrokselle mehukas näkemysvarma erittäin positiivisten tallikommenttien kera + pitävä pankki + maukkaat duo- ja troikkaviritykset

12.9. Oulussa herkulliset peliravit. T5-rivit hulppean edullisen näkemysvarman päälle + supermaistuvat troikat ja päivän duo

26.8. Oulu Express -etkoilta T5-tilitys 2036,54 € vain 21 € lapulla!

Lauantain T75-kierrokselle mehukkaan alipelattu näkemysvarma. Treenarikin toiveikas ja uskoo pärjäämiseen.

17.8. Vermon T65-rivit rakennetaan yhden läpivarman päälle.

Vermon T65-piikkimme on ollut kahteen viime hiittiin hyvä ja energinen + erään kohteen suosikille maksava tärppihevonen kylkeen + T4 + suora pari + lämmitykset

16.8. Father Christmas (17 %) Oulun T5-näkemysvarma!

Turkuunkin tarjolla herkullinen ideavarma, josta saatiin lupaavat harjoitustiedot, treenari odottaa kärkisijaa…

Tarjolla
tänään

Tällä hetkellä ei vihjeitä, palaathan myöhemmin!