Ylivieska 15.8.
Cheops (36 %) Kouvolan T5-piikkinä. Ylivieskan Ruunakunkkarit käyntiin. T5-kierroksella ison potin hakuun rajulla näkemysvarmalla. Panostusta myös duoon, troikkaan ja suoraan pariin.
Cheops (36 %) oli Kouvolan pitävä T5-piikkimme. Toinen kannanottokohde ei kuitenkin natsannut, joten lunastukset jäivät odottamaan.
FIN:
Tänään käynnistyy Ylivieskan kaksipäiväiset Ruunakunkkarit.
Illan T5-kierrosta rakennetaan rohkeasti. Eilen Cheops oli luottamuksen arvoinen varmavalinta. Tämän illan tukipilarimme on huomattavasti vähemmän pelattu, mutta etua on enemmän puolellamme. Rohkea varmavalintamme antaa eväät muhkeaan lunastukseen.
Pelaamme kaksi muutakin kohdetta kapeasti, toiseen kaksi ja toiseen kolme rastia. Kahdessa kohteessa revitellään reippahasti. Systeemit ovat hinnoiltaan 18 ja 48 €.
Duossa on maukasta sijoitettavaa. Toisen kohteen näkemyshevosen kautta otetaan kolmea yhdistelmää.
Troikassa haetaan isoa nousua maksavan ideapiikin kautta.
Mukana on vielä päivän suora pari.
HUOM. Lauantain ravien vihjeet ilmestyvät huomisen puolella, kun avausmatkan tapahtumat on analysoitu tarkasti ja seurattu muutkin välistarttihevoset.
9.8. Callela Ikaros ja El Kazaam (21 %) Forssan ideat
7.8. Kajaanissa tilitettiin 340-kertoimisella troikalla, tipsihevosemme 3 % pelattu Ragazzina oli hyvä kakkonen
6.8. Jokimaan duosta mukava osuma
1.8. & 2.8. & 3.8. Kunkkareiden jälkipelit
30.7. Turun tipsimme True Colors (56) sooloili keulasta ylivoimavoittoon ja toi duosta muhkean tilin
10.7. Forssan T5-pelistä 306,84 €! Coconut Match (44 %) piikkinä ja Tuurin Tuli (5 %) tärppinä kahteen merkkiin
8.7. Turussa Emperes Battle (24 %) piikkinä. Troikasta iso tili. Panokset takaisin 11-kertaisena! Päivän duostakin nousua
7.7. Seinäjoen euronelkusta 147,71 € + duosta nousua
5.7. Blast Pad (13 %) Joensuun näkemysvarma arviolla 22 %
4.7. Noste (15 %) Porin jäätävä T5-näkemysvarma!
3.7. Mikkelissä lunastuksia päivän duolla ja troikalla, Johan Coccola (25 %) piikkinä
2.7. Vermossa tiliä duolla ja troikalla, Yohan Hills (5 %) tipsinä
30.6. Kuopion euronelkusta harjattiin 676,56 €! Bienvenue (11 %) tykkivarma arviolla 25 %
27.6 & 28.6. & 29.6. Suur-Hollola viikonvaihteen jälkipelit
27.6. Suur-Hollola viikonvaihde sai mahtavan alun. Perjantain T5-pelistä tilitettiin 2 971,09 €! Bigwig Swamp (27 %) näkemysvarmana
26.6. Tornion huima tärppimme EV Arto (5 %) oli tuoda muhkean tilin troikasta ja duosta
25.6. Teivon kaksareilla panostukset tuplasti takaisin, Mo Salahilla nousu
24.6. Aika-Vastus (13 %) Lappeen näkemysvarma
20.6. & 21.6. Härmän T75-pelistä viitosilla 346,56 €. Jackie Tie (9 %) mehukas tipsi kahteen merkkiin + T4-pelistä 228,39 €
19.6. Killerin T5-pelistä lunastusta 162,48 €
18.6. Camppari (29 %) ja Callela Evelyn (19 %) toivat tiliä Oulun kunkkareiden kenraaliharjoituksissa
17.6. Shaqir (30) toi tiliä Mikkelin illassa
16.6. Goosebumps (23 %) Kajaanin tykkivarma arviolla 33 %
SWE:
Vihjaamme Ruotsin kohteisiin valikoiden. Pääpaino on urheilullisesti ja pelillisesti parhaissa raveissa, toki T75- ja jackpot-kierrokset huomioiden. Ajankohtaista lisätietoa saat nettisivuiltamme.
Voit ostaa vihjeemme puhelinpalvelujen lisäksi myös nettipalvelustamme tai Ravimaailman kautta. Huomaa, että rahanarvoiset lisäedut, lämmityspalvelun / Live-vedot / kimppapelit / jne. viime hetken tekstari-infot, saat vain puhelin- tai oman nettipalvelumme asiakkaana. Puhelinpalvelut toimivat määrätyissä Suomen raveissa.