Oulu 12.10.
Turun duosta nousua, Villilotta (37) piikkinä. Oulun euronelkkuun mehukas vastavarma kansan väärälle suosikille, yksi kohde kahdella ja kahteen matto + duo ja troikka tilin paikkoja
Turun lauantain PM-kisoissa paras tili tehtiin päivän duolla. Villilotta oli duo-piikkimme:
Duo, Villilotta - Wertti (28,44) 15 % pelistä.
Villilotta oli myös T4-pelin varma ja siitä pelimuodosta tuli pieni voittopeli. T75-pelissä jäätiin kuuteen oikeaan.
Turun PM-kisojen etkoilla päästiin vain jossittelemaan. T5-kierroksen suurimmat yllättäjät Arctic Fiona (5 %) ja Pactolus (6 %) olivat lapullamme, mutta Pop Up Shade ei ollut. Toiseksi tullut Tears In Rain olisi ollut kuitilla. Sen voittaessa olisi lunastettu 1206,90 €
FIN:
Viikko käynnistyy Oulun Äimärautiolta. Euronelkkuun on tarjolla mehukas vastavarma kansan väärälle suosikille. Tästä saadaan heti etua riittävästi.
Yhden kohteen menemme kahdella rastilla ja kahdessa muussa revitellään reippaasti, kuitenkin siten että toisessa näistä ylikuuma suosikki karsitaan kapeasta kuitista. Hyviä pommihakujakin löytyy.
Duo vedetään toisen kohteen ideapiikin kautta
Troikassa jätetään pohjat kansalle ja keskitymme maksaviin yhdistelmiin. Onnistuminen palkitaan ruhtinaallisesti.
8.10. Kouvolan T5-pelistä 146,70 €, No Limit Heaven (7 %) maukas tärppi kahteen merkkiin
7.10. Vermosta isoa tiliä. Perfecto (26 %) kaikkien pelien äiti
3.10. The Lost Battalion (43) toi tiliä Kaustisella
29.9. Marley Wania (20 %) Seinäjoen jäätävä T5-näkemysvarma arviolla 32 %
26.9. Teivon ideapari Pörnä-Pate - Xavier (13,74)
24.9. Turussa kevyt lunastus päivän duosta
22.9. Mikkelin ideapari Adele Eastwind - Piece Of Anemone (12,40)
19.9. Lappeen T4-pelistä 389,66 €!
16.9. Vermosta sisään pari pelikohdetta ja duo
15.9. Teivosta pikkulunastuksia nelkusta ja duosta
10.9. Lappeen T5-pelistä tilitettiin 1 891,12 € vain 43,20 € lapulla. Rich Shade (34 %) näkemysvarmana
9.9. Frivola Grif (14 %) ja Aronaks (13 %) Vermon T75-kierroksen jäätävät näkemysvarmat
5.9. Oulun nelkusta 259,80 € ja T75-pelistä kuutosilla ja viitosilla 330,40 €
1.9. Like My Dream (22 %) toi Seinäjoella nousua
31.8. Larkko (14 %) Mikkelin jäätävä näkemysvarma, duo-piikki ja päivän pelikohde
28.8. Perjantaina Jokimaan T5-pelistä 311 € vain 16 € lapulla
26.8. Monastery Boko toi Vermossa maukkaan lunastuksen
24.8. Forssassa päivän pelikohteella maukas lunastus
22.8. Kouvolasta molemmat pelikohteet ja troikka sisään
20.8. Jyväskylän T5-pelistä 1602,30 €! Heikintuuli (34 %) piikkinä, Daisy Garden (1 %) tärppinä
19.8. Negroamaro ja Marlon Boko (35) Rovaniemen päivän pelikohteet. Kaksareilla kunnon tiliä
15.8. Vermossa lunastusta suoralla parilla
14.8. Forssan toinen pelikohde toi nousua
13.8. Seinäjoella lunastusta päivän suoralla parilla
20.12. Vermosta T7-joulutili 15 730,10 €!!! Zebulon (11 %) jäätävä näkemysvarma arviolla 24 %
SWE:
Vihjaamme Ruotsin kohteisiin valikoiden. Pääpaino on urheilullisesti ja pelillisesti parhaissa raveissa, toki T75- ja jackpot-kierrokset huomioiden. Ajankohtaista lisätietoa saat nettisivuiltamme.
Voit ostaa vihjeemme puhelinpalvelujen lisäksi myös nettipalvelustamme tai Ravimaailman kautta. Huomaa, että rahanarvoiset lisäedut, lämmityspalvelun / Live-vedot / kimppapelit / jne. viime hetken tekstari-infot, saat vain puhelin- tai oman nettipalvelumme asiakkaana. Puhelinpalvelut toimivat määrätyissä Suomen raveissa.